Leirikesä alkakoon!

Kesäkuussa harkitsin Liedon kisoihin menemistä, mutta koska siellä ei ollut kuin yksi luokka ja kuitenkin 2 tunnin ajomatka, päätin jättää väliin. Laaksolla olisi ollut aluekisat seuraavana viikkona, mutta koska olin viime tingassa saanut paikan Sennumeetingiin, jätettiin ne väliin.

Sunnuntaina 10.6 pakkasin auton (taisi tulla vähän liikaa kamaa mukaan...?) ja suuntasin kohti Ypäjää. En tuntenut entuudestaan ketään Sennumeetingin osallistujista ja oli vähän jännät paikat, monestakin syystä. Ensimmäinen oli aikataulu. Olin laskenut että ajoon kuluu n 1,5 tuntia, mutta ajellessani ajatuksissani huitaisin sujuvasti Porintien liittymästä ohi. Tajusin vasta kun Kehä 3 uli vastaan että nyt taisi mennä pieleen. Seuraavasta rampista ympäri, ja matka jatkuu. Noin tunnin odotettua pidempänä.

Jekku henkisesti valmistautumassa kotimaastoissa

Paikan päällä tuli pieni kiire saada kamat paikoilleen ja ehtiä alkukokoukseen. Jaettiin ryhmät ja huomasin "joutuneeni" esteryhmään vaikka olin ilmoittautunut kenttään.  Meidän ryhmässä oli muitakin samassa tilanteessa olevia, joten valmenajamme Carl-Harry Frey onneksi osasi soveltaa kaikille sopivan ohjelman.

Maanantai-aamu alkoi tutustumistunnilla, jossa tehtiin kavaleteilla ja pienillä esteillä muutamia perusjuttuja, että Carli näki mitä osaamme. Ihan ok perustunti. Iltapäivällä pääsimme jo maastoesteille! Wuhuu!!! :) Jekku ei ole koskaan hypännyt maastoesteitä eikä edes derbyesteitä, joten hänen suhtautuminen oli arvoitus. Sen tiesin että vapaaehtoisesti ei tassuja kastella...

Aloitimme ihan pienistä tukeista ja kumpareista. Jekku oli heti alkuun ihan tulessa! Muutaman ensimmäisen tukin kohdalla oli havaittavissa lievää ylihyppäämistä, mutta todella äkkiä hän sai juonesta kiinni. Hyppäsimme erilaisia pieniä ja helppoja esteitä, kunnes siirryimme vedelle. Arvelin tästä kehkeytyvän ongelman.

Jäätävän kokoinen tukkijärkäle... eikun..?

Kentällä ja radalla vesimatot yms eivät koskaan ole olleet ongelma, ja Turussakin "oikea", kapea vesihauta meni korvaa lotkauttamatta, mutta tuo varpaiden kasteleminen on aina ollut Jekun mielestä ikävää. Alkuun, Suomeen tultuaan, saimme hetken aikaa keskustella jopa vesikarsinan käytöstä ja jalkojen pesusta.

Lähestyttiin asiaa niin, että ensin muut menivät veteen seisomaan/polskimaan, ja Jekku sai miettiä rannalla. Yksi kavionmitta kerrallaan lähestyttiin tuota alligaattoreiden kotia. Kun olimme aivan rannassa, Jekku huomasi jotaian vesikasvillisuutta ihan turvanmitan päässä, ja sinne dyykattiin. Vasta kun hän oli hetken aikaa mutustellut kasvejaan, huomasi hevonen olevansa vedessä. Meinasi tulla äkillinen u-käännös, mutta juuri sillä hetkellä Jekku havaitsi lisää kaislikkoa hiukan kauempana. Sekunnin mietittyään, ruuan himo voitti vesipelon ja mahaa myöten kaislikkoon syömään. Jess, ongelma selätetty!

Tästä rohkaistuneena hyppäsimme loppujen lopuksi oikein tehtävää vedessaä. Ensin piti laukata veteen, jossa hypättiin pienen saarekkeen päällä olevaa tukkia. Tästä matka jatkui takaisin veteen, ja sieltä hypättiin pois isomman tukin yli. Tämä(kin) harjoitus sujui hyvin! Olin todella positiivisesti yllätynyt Jekun maastoestedebyytistä.

Tukkiokseri takakentällä

Tiistaina meillä oli aamulla treenit derbykentällä. Tätä oli odotettu! Pettymys oli kaikilla ryhmän jäsenillä suuri kun kuulimme osan esteistä olevan remontissa Finnderbyä varten. Pois käytöstä olivat pulverman hauta, Aachen valli ja vesihauta. Onneksi kuitenkin pääsimme harjoittelemaan bankettia kaikista eri suunnista, kuivahauta ja orapihlaja-aitaa.

Eteenkin orapihlaja aiheuttaa monesti ongelmia derbyissä. Siinä helposti menettää tasapainonsa alashyppyssä, jolloin olet auttamattomasti myöhässä ja lähestyminen risuaidalle helposti epäonnistuu. Tätä hiukan jännitin. Kuitenkin tulimme sen muutamaan kertaan, ja hyppääminen sujui kuin tanssi. Päivän ainoa ongelma tuli banketilla. Kaikista muista suunnista sujui kyllä hyvin, mutta tultaessa katsomoon päin "isoa bankettia", eli ylöshyppy-askel-ylöshyppy vesihaudan yli-askel-alashyppy-askel-alashyppy, sattui pieni hätä. Ensimmäisellä kerralla Jekku tuli hyvin, mutta huomasi veden vasta ollessaan ilmassa. Kyseinen hauta on kapea, todella pimeä ja melkein umpeen kasvanut, ja välistä näkyy vähän vettä. Kun tultiin uudestaan, Jekku ilmoitti että mene keskenäs, mä en tuu. Ongelma ratkaistiin laittamalla muut hevoset viereiselle banketin tasanteelle, Jekku laiduntamaan kyseiselle tasanteelle ja karkkia syöttämällä.

Yleisesti olen sitä mieltä että kuria pitää olla, ja hevonenhan menee siitä mistä ratsastaja käskee. Jos ei hyvällä niin pahalla, ja tarvittaessa otetaan kättä pidempää käyttöön. Kuitenkin tässä tilanteessa näki selvästi että hevonen oli peloissaan, silmät pyöri päässä. Siinä kun olisi ruvennut räiskimään, ei olisi muuten bankettia enää hypätty, koskaan. Kun Jekku pääsi tutusumaan hautaan tasanteellta, sai se syödä ruohoa siitä ympäriltä ja napsi pari mehevää oksaa sieltä itse haudasta. Pikkuhilja pelko hälveni, ja loppujen lopuksi tultiin tuo pelottava hauta molemmista suunnista ja yksin. Toivotaan että onnistuu myös Sennuderbyssä...

Tiistai-iltapäivänä jätin tunnin väliin, koska Jekku oli todella väsyneen oloinen. Ilmeisesti aamupäivän traumat olivat järkyttäneet hänen herkkää mieltänsä.

Keskiviikko aamulla oli vuorossa jälleen maasto-esteet. Mentiin melko samoja esteitä kun maanataina, lisäksi muutama pelottava mökki ja pari uutta ylöshyppyä. Jekku oli taas ihan pro, vedettiin kun ei oltaisi muuta tehtykkään. :) Hypättiin myös entistä Mannerheimin risureikää. Valitettavasti risut oli kynitty pois, ja pelkkä tukkikasa ja kehikko oli tallella. Päästiin pitkälle laukkasuoralle, ja mentiin muuten hiukan kovaa. Jekun täykkäri geenit taisivat nostaa päätään.

Mökki. Asuukohan tuolla joku?

Torstaina oli vuorossa leirikisat. Menestyksestä innostuneena menin harrastetasoisen maastoradan. Eka este oli pieni söpö tukki takakentällä. Siitä jatketiin kumpareiden vieressä olevalle tukille, josta tehtiin pieni lenkki metsään. Siellä oli kaksi tukkikasaa, josta kaarrettiin portaille. Portailta alas, suora linja kenttien välissä olevalle trakhener haudalle. Siitä jätettiin kaverit kentällä, ja Mannerheim reiän läpi karautettiin metsään. Oltiin niin innoissaan että karautettiin peräti seuraavasta risteyksestä ja polusta ohi... Jarrua hiukan käyttöön, ja matka jatkui vedelle. Siellä oli tukkiokseri matkalla, josta lauakttiin veden läpi takana olevalle laukasuoralle. Siitä polun kautta ylöshyppy ja viimeinen este oli mökki kentän reunassa.

Jekku oli IhanSuperUskottava KenttäHevonen ja teki puhtaan radan!  Veteen menoa mietittiin muutama sekunti rannalla, mutta yksin päästiin ilman ongelmia. Rusettti auton ikkunaan ja kotia kohti. Oli todella hauska leiri, ja tutustuin moniin hauskoihin ihmisiin. Lisäksi rohkaisin mieleni, ja kotiin päästyä ilmoittauduin Ypäjän kisaviikon harrasteluokkaan. Kääk. Lisä tästä toisessa päivityksessä.

Lähdössä leirikisoihin... Kuskia jänskättää, hevosta ei niinkään.

Kotiin palattiin torstai-iltapäivänä, ja Jekku sai kunnon prinsessahoidot. Perjantaina oli tiedossa kevyttä hölkkää, ja viikonloppu vapaata, joka vietettiin tarhassa, laitumella ja kävelykoneessa. Itse vierailin kisaturistina Salossa. :)