maanantai 23. helmikuuta 2015

Talvitreenejä

Hei taas! Kiitos paljon kommenteista viime postaukseen! Lämmitti mieltä että teitä on vielä monta siellä ruudun toisella puolella. Tässä nyt vähän Eskosta ja treeneistä postausta, Martasta ja Jekusta tulossa toiste enemmän kuulumisia. :)

Talvi on sitä kaikista ärsyttävintä aikaa kun on kylmä ja pimeä ja märkä ja kaikki on perseestä. Näin. Onneksi myös jotain hyvää, eli kun kisoja on vähemmän niin pystyy treenaaman enemmän. :) Esko on ollut ihan supertaitava suurimman osan ajasta. Hyppää kaikki mitä keksii pyytää ja myös muutamia esteitä joita vain Eskon silmä erottaa. 

Talven treenit on rakentuneet pitkälti perinteisen kaavan mukaan. Loppusyksy/alkutalvi meni aika pitkälti lomaillessa, vähän maastoilua ja liinassa juoksua. Esko ei missään kohtaa tuntunut väsyneeltä tai mitään mutta koska se on kuitenkin vaan 5 ja teki pitkän kauden viime vuonna niin halusimme antaa sille reilusti aikaa palautua. Se on mun mielestä myös kasvanut vielä menneenä vuonna! 

Joulu-tammikuu ollan tehty sileällä paljon hommia ihan sen perinteisen koulupylperryksen parissa. :) Muuttaessa uudelle paikkakunnalle vaihtui myös valmentaja sellaiseen joka onkin myös meidän tallinpitäjä. Tässä on ollut se etu että ollaan päästy tekemään koko talvi tosi hyvin ja tavoitteellisesti hommia myös kouluratsastuksen parissa ja Eskosta on ihan selkeästi löytynyt uusia vaihteita. Se on alkanut tosi kivasti pyöristymään kaulasta ja selästään eikä vedä ihan niin virkkuukoukkuun itseään enää vaan myötää paremmin eteen-alas. 

Tammikuun loppupuolella aloimme ottamaan myös vähän kavaletteja mukaan treeneihin, vaikka edelleenkin keskityttiin ns kouluratsastukseen. Helmikuussa ollaan siirytty tekemään paljon jumppasarjoja, Näistä vähän lyhyttä videokoostetta alla. Lisäksi ollaan koko ajan käyty paljon maastossa laukkaamassa jotta kunto kasvaisi, tosin tietenkin kelien sallimissa puitteissa. Vielä tämän päälle ollaan käyty ahkerasti koko talvi kerran viikossa viereisessä EkoHepo-nimisessä paikassa. Täältä on löytynyt Eskon uuden ponnistusvoiman salaisuus! Vesijumppa!! :) 

Esko vesijumpassa

Päivän kevennys: Eskolla onaina kieli ulkona kun se juo! :)
Kerran viikossa siis Esko kiipeää kävleymatolle, joka on eräänlaisen suljetun tankin sisällä. Kun matto lähtee liikkeelle ja Esko kävelemään, alkaa tankki pikkuhiljaa täyttyä vedellä kunnes vettä on noin polviin asti. Hevoset selkeästi tykkäävät tällasiesta treenistä ja Esko on aina ihan intopiukeena juoksemassa tuohon vesitankkiin heti kun tullaan paikalle. Alkuun ne kävelivät sellaiset 20 min ja sitten nostettiin 30 min. Nyt viime kerrat Esko on kävellyt ensin 30 min normaalisti ja sitten ollaan laskettu vettä alle polven ja vielä  näin 10 min päälle. 

Kun vesi yltää yli polven, treeni on tehokas ja avaa aika pitkälti koko kropan isoja lihaksia. Eteenkin pitkät selkälihakset sekä takareidet joutuvat koville. Kun veden laskee alle polveen, alkavat hevoset automaattisesti nostamaan jalkojaan yli vedenpinnan joka askeleella ja näin ollen saadan todella hyvin lapoja auki. Veisjumpan jälkeen Esko on yleensä mennyt vielä infrapunasaunaan. :) Se vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä tekee hyvää lihaksille. 

Näillä eväillä mennään tässä vaiheessa kohti uutta kautta. :) Piakkoin aletaan ottamaan vähän enemmän linjoja ja ratatyyppistä tehtävää mukaan. Vesijumppa ja maastoilu jää, kuin myös sileäntreeni. Tosin kohta alkaa Esko olemaan niin elämänsä kunnossa että saan palkata erikseen stunttikuskin maastoilemaan sillä... ;) Alla vielä jokunen video meidän treeneistä.

Esko tyttöystävänsä kanssa maastoilemassa <3

Esko edustaa HIHSssä