Ypäjällä jäätävän kylmä....

Ypäjällä vietetään viikonloppua työn merkeissä... Eilen oli ihan kiva keli, tänään onkin sitten noin +11 astetta, tuulee ja on kylmä! Jouduin jo ostamaan uuden takin etten palellu. Mulla on lievä stressiperäinen ostoshysteria (termi löydetty toisesta blogista, mutta tunnistin heti itseni), joten tää expo nielee vielä äkkiä koko mun juuri tulleen palkan. :)

Tähän mennessä tarttunut matkaan HV Polon ruskea kesätoppatakki ja nämä Equilinen housut punaisena. Olen etsinyt niitä vaikka kuinka pitkään, mutta en ole löytänyt oikeaan kokoista, oikean väristä ja mallista. Nyt löytyi, ja vielä alesta! :) Lisäksi on tullut ostettua jotain häntä-ainetta ja kaviolakkaa kisoihin. Katsotaan mitä vielä löytyy.... :)

Suomalaisilla on tullut muutamia hyviä tuloksia! Miisa Pulkkaselle henkilökohtainen hopeamitali pikkuponeissa, Jenna Yrjövuori lähellä mitalia ja samoin Elena Hietanen. Junnut ottivat eilen joukkehopeaa! Tänää vuorossa nuorten joukkuemestaruus, ja huomenna junnujen ja nuorten henkilökohtaiset mestaruudet sekä mun suosikki eli Finnderby.

Leirikesä alkakoon!

Kesäkuussa harkitsin Liedon kisoihin menemistä, mutta koska siellä ei ollut kuin yksi luokka ja kuitenkin 2 tunnin ajomatka, päätin jättää väliin. Laaksolla olisi ollut aluekisat seuraavana viikkona, mutta koska olin viime tingassa saanut paikan Sennumeetingiin, jätettiin ne väliin.

Sunnuntaina 10.6 pakkasin auton (taisi tulla vähän liikaa kamaa mukaan...?) ja suuntasin kohti Ypäjää. En tuntenut entuudestaan ketään Sennumeetingin osallistujista ja oli vähän jännät paikat, monestakin syystä. Ensimmäinen oli aikataulu. Olin laskenut että ajoon kuluu n 1,5 tuntia, mutta ajellessani ajatuksissani huitaisin sujuvasti Porintien liittymästä ohi. Tajusin vasta kun Kehä 3 uli vastaan että nyt taisi mennä pieleen. Seuraavasta rampista ympäri, ja matka jatkuu. Noin tunnin odotettua pidempänä.

Jekku henkisesti valmistautumassa kotimaastoissa

Paikan päällä tuli pieni kiire saada kamat paikoilleen ja ehtiä alkukokoukseen. Jaettiin ryhmät ja huomasin "joutuneeni" esteryhmään vaikka olin ilmoittautunut kenttään.  Meidän ryhmässä oli muitakin samassa tilanteessa olevia, joten valmenajamme Carl-Harry Frey onneksi osasi soveltaa kaikille sopivan ohjelman.

Maanantai-aamu alkoi tutustumistunnilla, jossa tehtiin kavaleteilla ja pienillä esteillä muutamia perusjuttuja, että Carli näki mitä osaamme. Ihan ok perustunti. Iltapäivällä pääsimme jo maastoesteille! Wuhuu!!! :) Jekku ei ole koskaan hypännyt maastoesteitä eikä edes derbyesteitä, joten hänen suhtautuminen oli arvoitus. Sen tiesin että vapaaehtoisesti ei tassuja kastella...

Aloitimme ihan pienistä tukeista ja kumpareista. Jekku oli heti alkuun ihan tulessa! Muutaman ensimmäisen tukin kohdalla oli havaittavissa lievää ylihyppäämistä, mutta todella äkkiä hän sai juonesta kiinni. Hyppäsimme erilaisia pieniä ja helppoja esteitä, kunnes siirryimme vedelle. Arvelin tästä kehkeytyvän ongelman.

Jäätävän kokoinen tukkijärkäle... eikun..?

Kentällä ja radalla vesimatot yms eivät koskaan ole olleet ongelma, ja Turussakin "oikea", kapea vesihauta meni korvaa lotkauttamatta, mutta tuo varpaiden kasteleminen on aina ollut Jekun mielestä ikävää. Alkuun, Suomeen tultuaan, saimme hetken aikaa keskustella jopa vesikarsinan käytöstä ja jalkojen pesusta.

Lähestyttiin asiaa niin, että ensin muut menivät veteen seisomaan/polskimaan, ja Jekku sai miettiä rannalla. Yksi kavionmitta kerrallaan lähestyttiin tuota alligaattoreiden kotia. Kun olimme aivan rannassa, Jekku huomasi jotaian vesikasvillisuutta ihan turvanmitan päässä, ja sinne dyykattiin. Vasta kun hän oli hetken aikaa mutustellut kasvejaan, huomasi hevonen olevansa vedessä. Meinasi tulla äkillinen u-käännös, mutta juuri sillä hetkellä Jekku havaitsi lisää kaislikkoa hiukan kauempana. Sekunnin mietittyään, ruuan himo voitti vesipelon ja mahaa myöten kaislikkoon syömään. Jess, ongelma selätetty!

Tästä rohkaistuneena hyppäsimme loppujen lopuksi oikein tehtävää vedessaä. Ensin piti laukata veteen, jossa hypättiin pienen saarekkeen päällä olevaa tukkia. Tästä matka jatkui takaisin veteen, ja sieltä hypättiin pois isomman tukin yli. Tämä(kin) harjoitus sujui hyvin! Olin todella positiivisesti yllätynyt Jekun maastoestedebyytistä.

Tukkiokseri takakentällä

Tiistaina meillä oli aamulla treenit derbykentällä. Tätä oli odotettu! Pettymys oli kaikilla ryhmän jäsenillä suuri kun kuulimme osan esteistä olevan remontissa Finnderbyä varten. Pois käytöstä olivat pulverman hauta, Aachen valli ja vesihauta. Onneksi kuitenkin pääsimme harjoittelemaan bankettia kaikista eri suunnista, kuivahauta ja orapihlaja-aitaa.

Eteenkin orapihlaja aiheuttaa monesti ongelmia derbyissä. Siinä helposti menettää tasapainonsa alashyppyssä, jolloin olet auttamattomasti myöhässä ja lähestyminen risuaidalle helposti epäonnistuu. Tätä hiukan jännitin. Kuitenkin tulimme sen muutamaan kertaan, ja hyppääminen sujui kuin tanssi. Päivän ainoa ongelma tuli banketilla. Kaikista muista suunnista sujui kyllä hyvin, mutta tultaessa katsomoon päin "isoa bankettia", eli ylöshyppy-askel-ylöshyppy vesihaudan yli-askel-alashyppy-askel-alashyppy, sattui pieni hätä. Ensimmäisellä kerralla Jekku tuli hyvin, mutta huomasi veden vasta ollessaan ilmassa. Kyseinen hauta on kapea, todella pimeä ja melkein umpeen kasvanut, ja välistä näkyy vähän vettä. Kun tultiin uudestaan, Jekku ilmoitti että mene keskenäs, mä en tuu. Ongelma ratkaistiin laittamalla muut hevoset viereiselle banketin tasanteelle, Jekku laiduntamaan kyseiselle tasanteelle ja karkkia syöttämällä.

Yleisesti olen sitä mieltä että kuria pitää olla, ja hevonenhan menee siitä mistä ratsastaja käskee. Jos ei hyvällä niin pahalla, ja tarvittaessa otetaan kättä pidempää käyttöön. Kuitenkin tässä tilanteessa näki selvästi että hevonen oli peloissaan, silmät pyöri päässä. Siinä kun olisi ruvennut räiskimään, ei olisi muuten bankettia enää hypätty, koskaan. Kun Jekku pääsi tutusumaan hautaan tasanteellta, sai se syödä ruohoa siitä ympäriltä ja napsi pari mehevää oksaa sieltä itse haudasta. Pikkuhilja pelko hälveni, ja loppujen lopuksi tultiin tuo pelottava hauta molemmista suunnista ja yksin. Toivotaan että onnistuu myös Sennuderbyssä...

Tiistai-iltapäivänä jätin tunnin väliin, koska Jekku oli todella väsyneen oloinen. Ilmeisesti aamupäivän traumat olivat järkyttäneet hänen herkkää mieltänsä.

Keskiviikko aamulla oli vuorossa jälleen maasto-esteet. Mentiin melko samoja esteitä kun maanataina, lisäksi muutama pelottava mökki ja pari uutta ylöshyppyä. Jekku oli taas ihan pro, vedettiin kun ei oltaisi muuta tehtykkään. :) Hypättiin myös entistä Mannerheimin risureikää. Valitettavasti risut oli kynitty pois, ja pelkkä tukkikasa ja kehikko oli tallella. Päästiin pitkälle laukkasuoralle, ja mentiin muuten hiukan kovaa. Jekun täykkäri geenit taisivat nostaa päätään.

Mökki. Asuukohan tuolla joku?

Torstaina oli vuorossa leirikisat. Menestyksestä innostuneena menin harrastetasoisen maastoradan. Eka este oli pieni söpö tukki takakentällä. Siitä jatketiin kumpareiden vieressä olevalle tukille, josta tehtiin pieni lenkki metsään. Siellä oli kaksi tukkikasaa, josta kaarrettiin portaille. Portailta alas, suora linja kenttien välissä olevalle trakhener haudalle. Siitä jätettiin kaverit kentällä, ja Mannerheim reiän läpi karautettiin metsään. Oltiin niin innoissaan että karautettiin peräti seuraavasta risteyksestä ja polusta ohi... Jarrua hiukan käyttöön, ja matka jatkui vedelle. Siellä oli tukkiokseri matkalla, josta lauakttiin veden läpi takana olevalle laukasuoralle. Siitä polun kautta ylöshyppy ja viimeinen este oli mökki kentän reunassa.

Jekku oli IhanSuperUskottava KenttäHevonen ja teki puhtaan radan!  Veteen menoa mietittiin muutama sekunti rannalla, mutta yksin päästiin ilman ongelmia. Rusettti auton ikkunaan ja kotia kohti. Oli todella hauska leiri, ja tutustuin moniin hauskoihin ihmisiin. Lisäksi rohkaisin mieleni, ja kotiin päästyä ilmoittauduin Ypäjän kisaviikon harrasteluokkaan. Kääk. Lisä tästä toisessa päivityksessä.

Lähdössä leirikisoihin... Kuskia jänskättää, hevosta ei niinkään.

Kotiin palattiin torstai-iltapäivänä, ja Jekku sai kunnon prinsessahoidot. Perjantaina oli tiedossa kevyttä hölkkää, ja viikonloppu vapaata, joka vietettiin tarhassa, laitumella ja kävelykoneessa. Itse vierailin kisaturistina Salossa. :)

Ulkokausi alkaa!

Huhtikuussa oli vielä Ypäjällä viimeiset hallikisat. Vaikka Ypäjän puitteet ovat hienot ja siellä on toimiva kisata, niin ei kyllä kauheasti harmittanut että kyseessä oli viimeiset Ypäjän kisat hetkeen... Kyseessä oli Team Eurohorsesin järjestämät mammuttikisat, lähtöjä oli montaa sataa per päivä ja kahdella areenalla. Eipä tarvinnut istua toimettomana.. Oman kilpailemisen lisäksi tein tuomariharjoittelua taas.

Jekku Turku 17-19.5
120 cm

Kävin alkuvuodesta tuomari ja stewardikurssin, ja nyt pusken niitä harjotteluja kasaan. Molemmista tarvitaan 6 kpl harjoitteluja, eli 12 kisaa yhteensä. Näitä on 2 vuotta aikaa tehdä, sitten voi hakea liitolta lisenssin. Tuomariharjoittelua voi tehdä myös vaikka kisaa itse (ei vaan siinä omassa luokassa), mutta stewardia varten pitää olla ilman hevosta paikalla. Ihan hyvin olen pääsyt tekemään, tällä hetkellä kasassa 2 tuomariharjoittelua ja 2 stewardharjoittelua. Suunnitteilla olisi saada loppukesään mennessä tehtyä pois nuo, niin voisi anoa ne oikeudet!

No mutta siihen Ypäjään! Hyppäsin lauantaina ja sunnuntaina 110 cm luokat, molemmissa puhdas suoritus ja rusetti! Hyvä Jekku! :) Tätä menoa saada jopa puolet bensakuluista katettua....

"Olisiko tuolla jotain syötävää..?"

Ulkokausi oli tarkoitus aloittaa Laaksolta, mutta armoton vapun jälkeinen kevätflunssa esti tehokkaasti tämän toteutuksen. Uutta matoa koukkuun, sadevaatteet ja valmistautuminen monsuuniin alkakoon. Toisin sanoen Turun Maljaan! Joka ikinen kerta kun olen siellä ollut, on tullut vettä kuin Esterin sanonkomistä. Samaan varauduttiin, ja vaatetta sekä huopia ja suojia oli kuivat joka päivälle. Vanhat merkit pitivät paikkansa kaatosade "yllätti" jo matkalla. Auton pyyhkimet olivat niin kovalla että niistä jo irtosikin pala.

"Kyllä täällä on  ruohoa alla...."

Vihdoin paikalla, sade hiukan hellitti. Tästä rohkaistuneena kamat purkuun ja auto sähköön jotta saisi lämmön plussan puolellle ennen yötä. Näin luulimme. Sähköt eivät toimineet, joten autossa oli jääkylmä joka paikassa paitsi jääkaapissa, missä juustot ja makkarat viihtyivät. Jess.

Kauhea kun olen negatiivinen... :) Nyt loppuu, nimittäin sähköt korjattiin, sade lakkasi ja elämä hymyili. (Makkaratkin pelastuivat). Torstaina oli aluekisat, luokkana 110 cm. Tästä puhdas suoritus ja rusetti! Perjantaina oli vuorossa 120 luokka. Hevonen oli tosi skarppina, mulla tuli yksi tällainen klassinen nyppimiskohtaus, sarjassa "Muut tuli tän välin 7 askelta, kokeilen jos saisin 11 mahtumaan".. Argh! Yllättäen puomi lähti matkaan. Harmi, koska rata oli muuten hyvä

Väsyttää ihan sikana.....

Jekku Turussa 17-19.5
110 cm

Lauantaina vuorossa 115 cm Amatöörisarjan osakilpailu. Huolimatta luokan järkyttävästä alkamisajasta (8.00), selvisimme oikein hyvin, tuloksena 3:s sija! Pääsin hiukan ratsastamaan aikaa ja sain nysväilyvaihteen pois päältä. Kuitenkaan en mennyt "täysii", eli vielä on nipistettävää, mikä on positiivista. Matka suuntasti kotiin odottamaan seuraavia kisoja, eli Tuomarinkylää.

Tuomarinkylässä hypättiin sunnuntaina 27.5 taas Amatöörisarjan osakilpailu korkeudella 115 cm sekä avoin 120 luokka. Amatöörisarja osui nappiin, oli hyvä rata, tuloksena 4:s sija. Hyvä flow oli päällä ja ratsastaminen tuntui helpolta. Jess, kyllä tämä tästä! Seuraavaan luokkaan lyhyt verryttely, jotta olisi vielä paukkuja. Strategia meni nappiin, tuloksena 3:s sija! Tähänkin olin super tyytyväinen! Oli mieliala korkealla kotimatkalla!

Jekku Tuomarinkylässä 27.5
Amatöörisarja 115 cm, kunniakierros

Video Tuomarinkylän 115 cm luokasta:

Video Tuomarinkylän 120 cm luokasta:

Nyt kun saisi tämän hyvän, etenevän vireen jatkumaan. Mun nyppimisongelma korostuu kun tulen epävarmaksi, verryttely menee pieleen tai esteet on liian isoja tai kukat radalla ovat väärän värisiä. Silloin kun on hyvä fiilis päällä, mikään ei tunnu vaikealta eikä mikään este liian isolta. Pitää löytää joku takuuvarma kikka kolmonen millä tämän oikean zen-tilan saa saavutettua...

Jekku Turussa 17-19.5
120 cm

Kauden aloitus

Lohja 3.3.2012
100 cm, 3:s.

Kevään lähestyessä alkoi kisakuume nousemaan! Treenattu oli koko talvi, kohta vihdoin pääsisimme kisoihin! Ensimmäiset oli merkitty Ypäjälle (taas..) helmikuussa jo. Mietin että tuleekohan kylmä, ja miten tuo ajaminen lumimyrskyssä.

Jekku katsoi parhaaksi jäädä kotiin, joten potkaisi itselleen kelpo haavan toiseen takajalkaa ja siihen välittömästi imppari. Great. No ei mitään, Oriprimiä naamariin. Muuten hyvä , mutta Jekki oli/on ilmeisesti allerginen Oriprimille, koska sen silmät turposivat tennispallon kokoiseksi. Mietimme päämme puhki mistä tuo voi johtua, eikä keksitty. Soitimme Vermoon, he eivät koskaan olleet kuulleet hevosesta joka olisi Oriprimille allerginen. Kokeilimme lopettaa syötön, ja silmät palasivat normaaliksi.

Entistä kovemmalla poltteella suuntasimme katseet kohti Lohjan kisoja maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lauantaina oli seurakisat ja sunnuntaina alue-kansalliset. Lauantaina 100 cm puhtaasti ja sijoitus!  Seuraavana vuorossa 110 cm, josta yksi tyhmä pudotus.

Lohja 4.3.2012
120 cm

Sunnuntaina oli vuorossa 110 cm heti aamusta. Tässä tuli taas yksi tyhmä pudotus ja jopa aikavirhe. Argh! Missä perustempo?? Valmentajani sanoi tyynen viileästi että ole hyvä, jälki-ilmoitin sinut 120 cm luokkaan. Hmm... Muuten kiva, viimeksi hypännyt yli 110 cm noin 7 vuotta sitten. Suunitelma oli siirtyä ylöspäin kun ulkokausi alkaa. Apua!

Mutta kun käsketään, ei auta itku markkinoilla. Rohkaisin mielen ja selvisin radalle. Hirvee tsemppi päällä, laukka sutimaan. Nyt mennään! *klonk*, ykkönen alas. No niin, olihan se pysty varmaan 105 cm.... Loppurata kuitenkin todella hyvä, olen tyytyväinen meidän 120 cm debyyttiin. :) Alla kuvia.

Lohjan jälkeen suuntasimme katseet kohti Kauniaisten kisoja, 11.3. Alkuun 110 cm aikaluokka, puhtaasti ja toiseksi! Jess, nyt on hyvä flow päällä! Henkinen latautuminen 120 cm luokkaan. Jokin meni pieleen mun mielikuvaharjoittelussa, sillä ratsastin kuin kädetön apina kahdelle esteelle, jotka tästä johtuen tippuivat. No, hevonen tsemppasi. 

Mulla on huono tapa, että jos tulen epävarmaksi enkä näe askelta, laitan käsijarrun päälle ja alan nyppimään. Tämä taktiikka harvemmin toimii kovin hyvin, minkä tiedostan. On vaan niin vaikeaa muuttaa pinttynyttä tapaa.

Seuraavaksi matka jatkui kohti Ypäjää jälleen maaliskuun lopussa. Lauantaina 110 cm, arv. A.1.0. ja puhtaasti mentiin. Tienattiin BE-vitamiinikuuri, hyvä näin kevään  lähestyessä. :) Sunnuntaina vuorossa aamutuimaan 110 cm Aluechampion. 0-0 ja kuudes! Jessjesss!!  :)  Iltapäivällä oli vuorossa vielä 120 cm aikaluokka, jossa aamupäivän menestyksestä huumaantuneena baanattelin menemään niin että kaksi puomi lähti matkaan. Hups. Mutta tuli hyvä aika! :)

Lohja 4.3.2012
120 cm

Syksy 2011

Tästä saattaa tulla pitkä teksti, mutta yritän koota tähän meidän ensimmäisen puolen vuoden taipaleen mahdollisiman lyhyesti. :)

Jekku siis saapui Suomeen 25.8.2011 ViaRoadin kyydillä. Ensimmäiset päivät menivät tarhassa ja juoksuttamalla. Heti seuraavalla viikolla kävimme Hipposportissa kokeilemassa satuloita, jotta saisimme hommat käyntiin.

Alkuun oli sileän työskentelyssä jonkin verran hakemista. Jekkua oli ratsastanut aikuinen mies, ja siirtyminen amatöörinaisen ratsuksi aiheutti ensin hiukan kummastusta. Mulla oli monesti tunne että hän kiskoo minut satulasta.

Ensimmäiset kisat olivat Ypäjällä syyskuun lopussa, jossa hyppäsimme 100 cm luokat kolmena päivänä, kaikki 0-tuloksella. Voi siis olla melko tyytyväinen. :) Heti viikonpäästä oli taas Ypäjä vuorossa, tuolloin luokat 110 cm, 110 cm ja 100 cm. Muutama pudotus tuli ja jokunen 0 vp ja sijoitus. Hakemista oli (ja on edelleenkin.....) väleissä. Laukan tuntemus ei ollut vielä ihan 100%.

Ensimmäiset kisat. Ypäjä syyskuu 2011.

Syksyn ajan meitä auttoi suuresti Hanna Volasen treeni ja ratsutus sileällä. Hän piti minulle tunteja ja ratsutti itse Jekkua myös. Koska Hanna on myös "naisen kokoinen", saimme yhdessä ratsastettua Jekkua helpommaksi ja kevyemmäksi. Työmaata kyllä riittää vielä...

Loppusyksystä kävimme kahdesti Peikillä tiistaikisoissa hyppäämässä 100 cm ja 110 cm luokat, jotka kaikki menivät puhtaasti. Lisäksi kävimme Eholla, jossa näppärästi unohdin radan 100 cm luokassa. Hyvä minä! Heppa oli hiukan ihmeissään kun tultiin radalle sisään, hypättiin kaksi estettä ja ulos. Mietti varmasti että vitsi täällä Suomessa/Siperiassa pääsee helpolla kun on näin lyhyet radat. Onneksi pahan mielen hälvensi sijoitus 110 cm luokassa.

Kauden 2011 kruunasi kivasti viimeiset Ypäjän kisat marraskuussa, jossa hyppäsimme 3 luokkaa 100-110 cm tasolla ollen puhtaita ja sijoittuneita joka luokassa. :)

Talven aikana treenattiin kovaa tulevaa kautta varten. Käytiin Tupamäella kauden jälkeisessä tarkastuskäynnillä, mutta ei löytynyt mitään hoidettavaa. Hampaat raspattiin, jottei hymy hyytyisi. Joululoman vietin vanhempien luona Hangossa, ja Jekku Tammisaaressa, innolla odottaen uutta kisakautta! :)

Miten tää toimii??

Blogin perustamista olen miettinyt edestakaisin jo vuoden verran. Ajattelin että olisin perustanut kun ostin Jekun, ikään kuin seurannut "päiväkirja tyyppisesti" meidän yhteistä matkaa. Kuitenkin olin liian arka, ja jätin tekemättä. Ajatus on taas herännyt, ja nyt päätin sitten uskaltaa kokeilla tätä bloggaushommaa. :)

Olen täysin pihalla miten nämä sivut toimivat, en todellakaan ole mikään tekniikan ihmelapsi... Päivittelen tietoja ja yritän lisäillä jotain kuvia tässä pikkuhiljaa.

Päivityksiä tulen tekemään pääasiassa kisoista ja treeneistä. Mikäli aika ja mielenkiinto riittää, niin miksi ei myös muuten vaan. Mitä netistä seurannut, niin monet vaikuttavat kaipaavan paljon kuvia jokaiseen päivitykseen. Tässä asiassa en kyllä tiedä oikein miten menettelisin. En varmasti juuriakaan muuta kuin kisakuvia tule tänne saamaan, mutta toivotaan että se riittää. :)

Tämä nyt oli tällainen lyhyt "Hello World"-tyyppinen kirjoitus. Katsotaan kuinka lähtee sujumaan! :)