torstai 27. joulukuuta 2012

Post-joulu stressi

Joulu oli oikein mukava ja rentouttava, olin siis Hangossa vanhempien luona. Jekku ei päässytkään Hankoon,  koska siellä oli olosuhteet muuttuneet, harmi! Vietimme joulua ihan rauhallisissa merkeissä ja söimme hyvin. Meillä ei syödä perinteistä jouluruokaa, koska kukaan meistä ei siitä oikein innostu. Tänä vuonna menyyllä oli siis alkuun kaikkien pikkuherkkuja kuten erilaisia makkaroita, kurkkuja, juustoja ja patéta sekä isälle rommia ja smetanaa. Pääruokana toimi ankka ja jälkkäriksi juustoja ja sulkaakakkua. :) Nam! 

Joulukuusemme lahjojen kera
Lahjapuolella olin ollut melko kiltti. :) Olin Facebookissa laittanut toivomuksen, puoliksi vitsillä, että toivon villasukkia ja joulupukki oli ilmeisesti kuulolla koska sainkin noin 10 paria eri paksuisia ja värisiä villasukkia! :D Lisäksi muutama kirjan, jotka ovat aina kivoja lahjoja. Myös lahjakortti Stockalle löytyi ja ihana käsikoru jossa oli pieni martini-lasi. :) Lisäksi sain kivan läppärilaukun ja muuta pientä kivaa. 

Thomas Sabo käsikoru martinilasilla

Jekku on saanut niin paljon lahjoja ettei hänelle nyt ollut mitään erikoista. Olen saattanut tilata hänelle ihanan full-neck villaloimen jota odotan kovasti.. :) 

Huomenna aamusta aikaisin odottaa lähtö lentokentälle. Olemme nimittäin menossa Norjaan 4 hengen joukkueella osallistumaan Student Riders Nations Cup World Finals'iin. Lue lisätietoja tästä postauksesta! Kyseessä on näin lyhyellä kaavalla ratsastuskilpailut eri maiden välillä, samalla tavalla kuin "oikea" Nations Cup. Erona että kaikki ossallitujien tulee opiskella jossakin eikä omia hevosia oteta mukaan. 

Olemme Norjassa uuden vuoden yli, joten mainitsen tässä samlla että seuraava Top Equestrianin tilaus saapuu noin 2-3.1.2013, eli heti kun tulemme takaisin. Silloin lähtee postia tulemaan kaikille tilauksen tehneille! :) 

Samalla toivotan onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2013! :) 



maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja hyviä jouluuutisia

Nyt on jänniä uutisia! Olen jo pitkään halunut puhua aiheesta, mutta en viitsinyt ennenkuin kaikki on viimeisen päälle selvillä. Tilanne on se että....

... MULLE TULEE ENSI KAUDELLE TOINEN HEVONEN!! :) Jekun rinnalle tietenkin, ei tilalle. :) 

Kyseessä on 2003 syntyt holsteintamma, Lasino-Capitol I. "Riitan" omistaa tuttuni joka on lähdössä ulkomaille pidemmäksi aikaa ja siten kysyi josko minua kiinnostaisi ratsastaa ja kilpailla Riitalla hänen ollessa poissa. Sopimusasioita sen enempää avaamatta, todettakoon että Riitta näkyy ensi kaudella mun ja Jekun tiimissä. :) 

Riitta on todella potentiaalinen, laadukas hevonen jolla on paljon skouppia. Valmentaja Cinna oli aivan tohkeissaan nähtyään ensimmäisen kerran livenä. Kuitenkin kyseessä on tamma, jolla on omat mielipiteet eikä häntä sovi käskeä. Muistanette vanhan viisauden että oreja ja ruunia käsketään ja tammoille lähetetään hakemus? :) 

Kunhan perusratsastusta saa vähän hiottua ja omia säätöjä haettua, luulen että tästä voi tulla todella lupaava yhteistyö. Riitta on aavistuksen kuumuvaa sorttia ja lähtee mielellään vetämään estettä kohti, mutta ei pahasti. 

Tosiaan ensi kaudelle olisi tarkoitus molemmilla kiertää kisoja. Tällä hetkellä tuntuu melko kaukaiselta alkaa suunittelemaan sen tarkemmin luokkia tai tavoitteita. Treenataan nyt talvi niin hyvin kun pystytään ja katsotaan kisojen alkaessa mihin ollaan valmiita. Pitäkää peukkuja! :) 

Alla video siitä, kun kokeilin Riitta. Ensin videossa näkyy ensimmäinen kerta (siniset housut) ja jatkuu suoraan toisella kerralla (punaiset housut). Pientä hakemista ja pari kertaa tahtoi juosta vähän lähelle, mutta treenillä tämä paranee! :)






Lopuksi suuri kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta!
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2013! 

lauantai 22. joulukuuta 2012

Yhteenveto kaudesta 2012

Tilastoja tältä kaudelta:

39 starttia
20 kansallista starttia
19 alue starttia

21 sijoitusta, eli 54 %.
joista 8 kansallista sijoitusta
ja 13 alue sijotusta
2 voittoa

Palkintorahaa kansallisista 530 € ja aluekisoista 315 €, yhteensä 845 €.
Maksettuja kisamaksuja yhteensä 1870 €. (Eli käytännössä tarvitsisi sijoittua/voittaa joka startti että saisi edes kulut pois....)

ESRAN sennujen ranking nro 5
ESRAN sennujen ratsukkokohtainen ranking nro 2
ESRAN hevoskohtaisessa rankingissa Jekku oli nro 5

Kansallisia rankingpisteitä muutama, mutta ihan ei pärjätty Ninalle ja Mouselle :)

Taitava poni! 


torstai 13. joulukuuta 2012

Happy

Olipas Jekku super tänään! Ei mulla muuta. :) 

Huippuponi! :)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kuulumisia


Jekku on jatkanut hengailulinjaa, eli kauheasti kirjoiteltavaa ei ole. Kokeilin tänään huvikseni Bevel Bit kuolainta, jolla Jekku toimi yllättävän hyvin! Olen aina käyttänyt kumikuolaimia, koska Jekku on ollut metallisilla niin rauhaton suustaan. Muutenkin kun ongelma on saada se tasaiselle tuntumalle, niin olen pysytellut tuolla kumilinjalla. Kuitenkin keskustelin yhden tallilaisen kanssa että ehkä olisi taas aika kokeilla miten ne metalliset maistuu. Tuossa kun on nuo lenksut niin on vakaampi kuin normaali nivel. Kokeilu oli yllättävän onnistunut, tosin humputtelin ilman satulaa, joten ihan ei ollut pätevää tutkimusta. :) Pitää testata vielä pari päivää, jos tuo olisi ehkä ainakin yksi työkalu lisää pakkiin. 


Bevel Bit
Sitten muihin asioihin. Kuten monet tietävät, olen perustanut tuon Top Equestrian nettikaupan. Nyt näin joulun alla haluaisin tarjota teille  blogin lukijoille pienen jouluedun. Kaikille Team Crazy blogin lukiojille siis täten - 10% alennusta kaikista varastosta olevista tuotteista, niin kauan kun riittää. Ei muuta kun selailemaan omaa sinne pukin konttiin! :)

Tilaus nettisivujen tilauslomakkeen kautta. Lisätietoihin maininta "Blogitarjous". Posti sanoo että ennen 16.12 lähetetyt paketit ehtisivät perille ennen joulua! :)

Pipoja



maanantai 10. joulukuuta 2012

Special: Kausi 2013 ja mietteitä hevosen rakentamisesta

Tämä kausi on nyt virallisesti paketissa, viimeiset kisat on kisattu. Vähän on haikeaa, nysse loppu. Vaikka en itse enää kisannutkaan. :) Olin kuitenkin Ypäjällä ihan puhtaasti turistina! Koitin tyrkyttää itseäni torniin tai stewardiksi mutta kuulema ei ollut tarvetta tällä kertaa kun oli niin pienet kisat. Kuitenkin oli ihan kiva käydä toivottavamassa tutuille hyvät joulut ja vähän hengata. Samalla ehti kannustaa paria meidän tallilaista jotka olivat kisaamassa. Heilläkin meni hyvin, jee! 

Ajattelin että nyt kun tämä kausi on virallisesti ohi, on aika katsoa eteenpäin. Jossain kirjoituksessa taisin tätä jo hiukan tehdäkin, mutta tarkempaa suunnittelua. Ajatus on että tammikuun alusta alkaisi "kunnon treenaminen". Siihen asti vähän tällaista kun nytkin, humpsuttelua ja maastoilua. Tammikuun alusta sitten tosiaan kunnon koulutreenit kehiin ja kunnon nostamista pellolla riehuen. Ensimmäiset hypyt sitten tammikuun puolen välin jälkeen, pikkuhiljaa aloittaen puomihinkuttamisesta ja jumppahypyista. Helmikuun alussa vähän enemmän ratatreeniä ja fiiliksestä ja ennen kaikkea säästä riippuen ehkä Ypäjälle 17-19.2 Arctic Show'hun. 

Mä oon liian laiska mennäkseen sinne jääkylmään lumipyryyn kärsimään. Vaikka se halli onkin lämmitetty niin kaikki se oheistoiminta on niin ärsyttävää. :) Muttä tästä päästäänkin aasinsillalla tämän päivän teemaan, kisakauden suunnittelua ainakin alkuvuoden osalta. 

Helmikuussa olisi tosiaan se Arctic Show. Jos fiilis on kohdillaan ja sää antaa myöden niin voisi käydä vähän pomppimassa jotain pientä. 

Maaliskuussa onkin sitten jo vähän enemmän.

10.3.2013LoR/ LohjaKilpailukutsua ei julkaistu
15.-17.3.2013Ypäjä Winter Festival100-140 cmKarsintakilpailu Tampere Spring Show, Polaris GP-sarja, Hallahuhtacup, Criollo Juniorisarja, Staffansberg Ponisarja, Kingsland Tulevat Tähdet, AluechampionKilpailukutsua ei julkaistu
16.3.2013Ha-71/KuvansiKilpailukutsua ei julkais
23.-24.3.2013TRS / TampereVaativa 140lauantaina seura- ja alueluokkia (70-120) sunnuntaina alue- ja kansallisia luokkia (110-140)Kilpailukutsua ei julkaistu

Luulisin että mikäli ei jakseta mennä Arctic Show'hun niin varmaan aloitetaan sitten tuolta "naapurin kisoista" Lohjalta. Sitten kyllä Ypäjälle! Eihän sitä malta olla kauaa pois välissä... :) Sitten saa nähdä mitä tuolla Tampereella tapahtuu. Jos on majoitusmahdollisuus niin voisihan sitä jäädä. Muuten ei välttämättä jaksa ajaa noin kauas yhden päivän takia.

Huhtikuussa taas vähemmän "täällä päin". 

6.-7.4.2013Tampere Spring Show/Tampere Messut130-140 cmAgrimarket Tammer Trophy EstekilpailuKilpailukutsua ei julkaistu
7.4.2013KRS/Kajaani90-130 cmHalli, myös alueluokkiaKilpailukutsua ei julkaistu
14.4.2013ÄSeRa/Jyväskylä/PolleparkkiKilpailukutsua ei julkaistu
20.-21.4.2013MYRat ry/Karijoki90 - 120cmKilpailukutsua ei julkaistu
26.-28.4.2013Ypäjä Spring Show90-140 cmPolaris GP Hallahuhtacup, Criollo Juniorisarja, Staffansberg Ponisarja, Kingsland Tulevat Tähdet. Nuorten ja senioreiden hallimestaruus, Aluechampion,Seilinpoikacup 2 areenaaKilpailukutsua ei julkaistu

Mikäli suunnitelmat toteutuu niin tossa maaliskuussa onkin niin paljon kisoja että eipä juuri haittaa jos huhtikuussa jää vähemmälle. Huhtikuussa onkin oikeastaan vaan noi Ypäjät taas. Muut ovat ihan liian kaukana! :) 

Toukokuussa on jo valinnan vaikeuksia! 

4.-5.5.2013TuuR/HelsinkiKilpailukutsua ei julkaistu
9.5.2013Ri-Ra / RiihimäkiNoviisisarjaKilpailukutsua ei julkaistu
11.-12.5.2013HePe/HelsinkiKilpailukutsua ei julkaistu
17.-19.5.2013Jumping YpäjäGP, 90 -145 cmPolaris GP, Hallahuhtacup, Criollo Juniorisarja, Junioricup Staffansberg ponisarja. Kingsland Tulevat Tähdet,Racing Trophy, ponicup, pikkuponicup, Amatöörisarja Aluechampion Seilinpoikacup, Alueluokkia. Kaksi areenaaKilpailukutsua ei julkaistu
18.-19.5.2013Pikkaralan Palkinto/Oulu130-140Lauantaina alueluokat Sunnuntaina kansallisetKilpailukutsua ei julkaistu
19.5.2013KERRA/KeravaKilpailukutsua ei julkaistu
24.-26.5.2013LvR/Jyväskylämax 130cmSarjakilpailujaKilpailukutsua ei julkaistu
24.-26.5.2013Turun MaljaVaativa 140Turun Malja, Kenraalin Malja, RacingKilpailukutsua ei julkaistu
25.-26.5.2013KvR/ Iisalmihelppo 135/140Kilpailukutsua ei julkaistu

Ajatuksena olisi ehkä aloittaa Tuusulan kisoista Laaksolla toi eka viikonloppu. Pony Eventiin olenkin jo *kröhöm* hiukan liian vanha... :) Sitten olisi ilmeisesti taas luottoystävä Ypäjä vuorossa. Luultavasti olen matkoilla Turun Maljan aikaan joka olisi seuraavana vuorossa. Siellä sataa aina, joten ihan ok jos ei mennäkkään sinne. :) 

Kesäkuussa on paljon kisoja, mutta vähän hypättävää. 

2.6.2013KMR/LietoHelppoDerby erikoisesteineenKilpailukutsua ei julkaistu
7.-9.6.2013TAHKO/Kuopiohelppo 90 - 130 cmAmatöörisarja, junioricup, NoviisisarjaKilpailukutsua ei julkaistu
7.-9.6.2013FinnderbyKilpailukutsua ei julkaistu
9.6.2013KaRahelppo 100-130cmLauantaina aluekilpailutKilpailukutsua ei julkaistu
11.-16.6.2013YHO/YpäjäKisaviikkoKilpailukutsua ei julkaistu
14.-16.6.2013Hamina BastioniKilpailukutsua ei julkaistu
16.6.2013OR/Oulu90-140Ponicup,pikkuponicup, NoviisisarjaKilpailukutsua ei julkaistu
28.-30.6.2013Salo Horse ShowGPKilpailukutsua ei julkaistu
29.-30.6.2013Tampere Summer ChallengeHelppoAlue- ja kansallisia luokkia (ponit, juniorit, sh)Kilpailukutsua ei julkaistu
29.-30.6.2013KuoR/Kuopio90-130Pikkuponicup ja AmatöörisarjaKilpailukutsua ei julkaistu

Liedon derbyä voisi käydä kokeilemassa? Sitten olisi oikeastaan vasta Kisaviikko (YPÄJÄLLÄ!!), ellei Laaksolla ole jotain kivoja aluekisoja siinä alkukuusta. Viimeisenä viikonloppuna on tehtävä valinta Tampereen, Kuopion ja Salon välillä ja vaikka Tampere varmasti ihan kiva onkin, niin kyllä se Salo voittaa. Todella hyvät kisat ja huippupohja. Harmi että ovat kaikki päällekkäin. Olisikohan Bastionissa jotain avoimia luokkia? Tai sitten sinne pitää mennö ihan vaan turistina nauttimaan elämästä. :) 

Sinäänsä ok jos kesäkuu menee vähän rennommin, koska heinäkuu on taas aivan tukossa! 

5.-7.7.2013Savonlinna Opera GamesGPKilpailukutsua ei julkaistu
6.-7.7.2013Korpilahti / KoRaHe 130Kilpailukutsua ei julkaistu
11.-14.7.2013HusöJump HuRa/HelsinkihelppoponiGP, junioricup, noviisisarjaKilpailukutsua ei julkaistu
12.-14.7.2013MRM/MetsämäkiHelppo 135Alue+Kansallisia luokkia. Lounais-Suomen Amatööricup.Kilpailukutsua ei julkaistu
18.-21.7.2013Jumping Kemiö60 -140 cmKemiö derby,Estechampion, Polaris GP Amatöörisarja, Criollo Juniorisarja,Junioricup Staffansberg Ponisarja,Ponicup, Pikkuponicup Kingsland Tulevat Tähdet, Racingtrophy,Seilinpoikacup, Aluederby ja Aluechampion, VuonohevosChampion Shetlanninponimestaruudet.Alue- ja seuraluokkia. Kolme areenaaKilpailukutsua ei julkaistu
19.-21.7.2013RouR/RovaniemiKilpailukutsua ei julkaistu
26.-28.7.2013Seahorse WeekGPKilpailukutsua ei julkaistu
27.-28.7.2013PunRa ry / Helsinki90-130 cmLauantaina aluekisat ja sunnuntaina kansallisetKilpailukutsua ei julkaistu
28.7.2013KaRaHelppoKilpailukutsua ei julkaistu

Savonlinnassa on kuulema aina kivat kisat, mutta on liian kaukana mulle! :) En ole koskaan käynyt mutta paljon hyvää kuullut kyllä. Sitten onkin ensin valittava Husö tai Metsämäki. Husössä kehutut, kivat kisat ja Metsämäessä iso nurmikenttä. Kääk. Vaikea valinta! Siihen heti perään Kemiö nelipäiväisenä ja suurempana kuin koskaan. Toivotaan että tänä vuonna ei sataisi... Kiire jatkukoon, seuraavana vuorossa Hangon Sea Horse Week! Tämä on ehdottomasti kesän kohokohta! Siinä onkin sitten se 3 peräkkäistä viikonloppua täynnä, joten seuraavaksi onkin vapaa vuorossa. 

Elokuussa kaikki ilo irti, koska syyskuussa alkaa jo hallikausi.. 

4.8.2013LuRa/Luviamax 140myös alueluokkiaKilpailukutsua ei julkaistu
9.-11.8.2013Jumping Lappeenranta/ Hubs 90 v JuhlakilpailuGP, 90-150 cmRakuunalähtö. Polaris GP, Hallahuhtacup, , Criollo Juniorisarja, Junioricup, Staffansberg ponisarja. Ponicup finaali, Pikkuponicupfinaali Kingsland Tulevat Tähdet,Racing Trophy, Amatöörisarja Seilinpoikacup,Aluechampion Alueluokkia. Kaksi areenaaKilpailukutsua ei julkaistu
23.-25.8.2013HelsinkiGP/varausKilpailukutsua ei julkaistu
25.8.2013TR / TurkuHelppoKilpailukutsua ei julkaistu
25.8.2013MRA/Mäntyharjuhelppo 130Kilpailukutsua ei julkaistu
29.8.-1.9.2013RanRat/Kalajoki / Hyppää VenetsialaisiinHelppo 130Kilpailukutsua ei julkaistu
29.8.-1.9.2013YHO/YpäjäSuomenratsujen KuninkaallisetKilpailukutsua ei julkaistu
31.8.-1.9.2013HR/HelsinkiKilpailukutsu

Harmi vaan ettei elokuussa ole kauheasti mitään kivaa.. Toi Lappeenranta voisi olla hieno, vaikkakin olen kerran vannonut etten sinne enää mene hyppäämään ikinä! :) Toivotaan että HR:n kisoissa olisi kivoja luokkia. 

EDIT: Sainkin tässä heti kommentin kenttäkisoista! :) Kyllä olisi suunnitelmissa startata jotain! Ainakin kisaviikolla on hyvä ja helppo käydä. Muuten niin saa vähän nähdä miten ehtii treenaamaan. Se on tietenkin aina oma hässäkkänsä käydä jossain, koska treenaamatta ei ole järkevä mennä. Jekku ei ollut viime kesänä moksiskaan maastoesteistä, mutta veteenmeno vähän jännittää. Sen takia startattiin viime vuonna se harraste. Nyt olisi kiva käydä tuttari vetämässä, mutta siinä taitaa jo monesti olla veteen hyppy? Osaako joku sanoa? Ainakin elokuussa Keravalla olisi kisat sen kisaviikon lisäksi. Kesäkuussa vissiin myös, mutta se taitaa olla samaan aikaan Salon kisojen kanssa. Niinisalo on kiva mutta taas, liian kaukana. :) 

Tämän pidemmälle lienee turha suunnitella, koska nämähän muuttuvat ja elävät vielä. Mutta tässä vähän hahmottelua. Mulla pari perusajatusta jota seuraan kun rakennan kalenteria ja mietin luokkavalintoja jne. 

1. Maksimissaan 3 viikonloppua putkeen kisoja, ainakin 1 vapaa väliin. 
2. Mieluummin varman päälle. Jos hevonen tuntuu väsyneeltä, ei hypätä
3. Mieluummin vähän liian pientä kun vähän liian isoa
4. Hyvin vähän ja harvoin estetreeniä kesken kiireisimmän kauden
5. Ainakin yksi pidempi hyppytauko/loma kesän aikana, n 2-3 viikkoa
6. Kesällä paljon maastoilua ja rentoa liikkumista, treenit hoidetaan syksy/talvi/kevät akselilla

Muutamia peruspilareita, mun mielestä. Millaista rytmiä te pidätte? Esimerkiksi toi eka, kisarytmistä. On kuitenkin hyvä muistaa että pitkät matkat käyvät rankemmiksi 2 viikonloppua putkeen kuin lyhyet matkat hyvällä kelillä vaikka 4 viikonloppua putkeen. Hevonen kyllä kertoo milloin ei huvita. Tärkeintä on kuunnella tarkasti kun hevonen yrittää jotain viestiä meille.




Onnellinen poni


Lääkitys kohdillaan? 


Venyy ja paukkuu
Pää-asia että on tyytväinen itseensä


Välillä pitää repäistä


Söpö <3

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Special: Vapaaehtoisuudesta ja vähän muusta

Tästä aiheesta olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa mutta en ole saanut oikein aikaiseksi. Aihe on minusta tärkeä, joten olen halunnut tehdä tämän ajatuksella ja rauhassa. 

Ilman seuroja, ei meidän nykyinen kilpailujärjestelmä toimisi. Seurat tekevät todella tärkeää työtä niin kilpailupuolella kun lasten opettamisessakin hevosmiestavoille. Jos nyt tällä kertaa pysytellään kilpailupuolella, niin itse näen pelkoskenaarion. Tuntuu että nykyään todella harva on enää valmis auttamaan sitä omaa seuraa, muista puhumattakaan. Olen ollut sekä järjestäjä- , kilpailija- kuin toimihenkilöpuolella tänä vuonna, monesti vielä samoissa kisoissa jopa kaikkea kolmea.

Rikkaruohojen kitkeminen Hangon pohjahiekasta




Puhetta on että kilpailutoiminta siirtyy enenevissä määrin yrityksille ja ammattiorganisaatioille. Tämä tietenkin on ihan fine, jos ollaan valmiita maksamaan laadusta ammattilaisille. Kaikki kunnia heille, aina on ollut toimivat kisat. Kuitenkin jos haluamme myös säilyttää mahdollisuuden kisata mahdollisesti vähän vaatimattomimmissa (onko tuollaista sanaa edes?) olosuhteissa, pienemmillä palkinnoilla niin meidän jokaisen on hilattava se oma ahteri sohvalta ylös ja hommiin! 

Kun seuramme järjesti kilpailut tänä syksynä, meidän oli todella vaikea saada ihmisiä mukaan. Kilpailut vietiin läpi alle 20 hengen väsymättömällä työpanoksella, suuri kiitos heille. Mutta ottaen huomioon että seurassamme on yli 300 jäsentä, on tuo todella heikkoa. Monella luottohenkilöllä sattui olemaan muuta menoa sinä viikonloppuna, joka oli tietenkin valitettavaa, mutta sellaista on elämä. Niihin muuhun 200 henkeen olen todella pettynyt. Onko oikeasti niin iso homma olla yhtenä päivää muutama tunti auttamassa? Sanotaan vaikka että edes 1/6 osa jäsenistämme olisi ollut mukana, ei olisi kenenkään tarvinnut tehdä yli 3-4 tuntia koko viikonloppuna.

Niillä rahoilla mitkä seura saa kilpailujen järjestämisestä, pystytään toteuttamaan kaikkea kivaa seuran jäsenille. Siitä jäsenmaksusta jonka maksat seurallesi, seura maksaa SRL:lle suurimman osan ja seuralle jää muutama hassu euro per jäsen. Normaaleista kaksipäiväisistä aluekisoista jää noin +/- 500 euroa seuralle, mikäli kisat joudutaan pitämään vuokratulla maaperällä. Ja silloin on tehty töitä vuorokauden ympäri 3 päivää. Eli voitto ei ole häävi, eikä seurat niillä kisoilla mitään miljoonia tienaa, toisin kun monet luulee. 

Kuitenkin HIHS:iin on aina enemmän tunkua kun järjestäjä voi otta vastaan. Onhan se tietenkin sika hienoa paukutella henkseleitä kotona että olinpa Hississä nostelemassa puomeja. Kuinka moni on sitä jaksanut tehdä myös niissä seuran omissa kisoissa vähän vähemmän glamour-henkisissä olosuhteissa?

Jabojen rakennusta vähemmän glamour oloissa.
Silläkin riskillä että itse tässä paukuttelen henkseleitä, haluan mainita että olen tällä kaudella ollut yli 10 kisassa (Hanko x 3, Kemiö, Laakso x 3, Ypäjä x 5, jne) vapaaehtoisena toimihenkilönä. Ilman muuta hyötyä kuin ilmainen majoitus ja auttamisen ilo. Monesti olen kilpaillut itse samoissa kisoissa, mutta olen myös matkustanut ihan varta vasten kisoihin toimihenkilöimään. Ja kyllä, töissäkin kävin koko kesän.Viime vuonna olin Ypäjän Kisaviikolla 5 päivää. Ja teen sen koska minusta se on hauskaa! 

Ja ihan riippumatta siitä vaikka ei olisi yhtään jaksamista/selkärankaa vetää korttansa kekoon edes sen oman seuran puolesta, niin voisi suuri osa (ei tietenkään kaikki) vähän miettiä mitenpäin siellä kisoissa oikein ollaan. Kaikki ne toimienkilöt jotka siellä ovat, uhraavat viikonloppunsa siihen että juuri sinä pääsisit kisaamaan, sekä että se oma seura saa jotain hiluja jolla järjestää ponikerhoa junnuille.

Olisiko liika vaadittu että niitä sanoja "Kiitos", "Anteeksi" ja "Ole hyvä" viljeltäisi vähän nykyistä ahkerammin? Ihan tosissaan, jos joku asia on pielessä siellä kisoissa, se 96 % varmuudella ei parane huutamalla, räyhäämällä ja olemalla yleinen kusipää. Lähestulkoon kaikki tilanteet ja ongelmat jotka olen kisoissa nähnyt, niin kilpailijana kuin toimihenkilönä, olisivat ratkenneet ystävällisesti puhumalla ja keskustelemalla. Tulee huomattua että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan... Aina kun on ollut jokin ongelma, se on ollut järjestettävissä ystävällisesti keskustelemalla. 

Itse olen ottanut tavaksi että kun lähden kisoista kotiin käyn kansilan kautta ja kiitän kisoista. Jos on ollut jotain huomautettavaa, olen sen siinä samassa ystävällisesti esittänyt. Esimerkki: "Kiitos kivoista kisoista. Parannusehdotuksena, olisi hienoa jos voisitte ensi kerralla lanata verkkaa/kastella kenttää/grillata makkaraa vähän useammin. Kiitos ja näkemiin!". Ei kovin vaikeaa, eihän? 

Itselle menasi tulla tippa linssiin meidän kisojen jälkeen jossa toimin kilpailujen johtajana, kun sain kahdelta (minulle ennestään tuntemattomalta) poniäidiltä tekstarin "Kiitos kivoista kisoista."

Peruskäytöstapoja ei pitäisi olla niin vaikea muistaa, eihän? Kerran stewardina ollessani ärähdin nuorelle junnulle joka huusi v*ttua ja riehui vanhemmilleen verryttelssä. Eteenkin alaikäisenä, vaikka kuinka olisi rata mennyt huonosti tai jännittää tai mitä tahansa, on hyvä muistaa kuka ne hevoset maksaa ja kuskaa ja järjestää. 

Mielestäni aluelupa on kehittynyt oikeaan suuntaan kun vaaditaan jo tuloksia ja sääntökoetta. Se mikä vielä mielestäni puuttu olisi "työharjoittelu". Aluelupaa ei myönnettäisi jos ei olisi toiminut toimihenkilönä vähintään 5 kertaa vähintään aluetason kisoissa (okei, määrä/taso ei nyt ole se olennaisin pointti). Ainakin kanslia ja verryttely on sellaiset paikat jossa jokaisen olisi hyvä käydä tutustumassa ihan "työtehtävissä". Silloin ehkä monelle selviäisi ettei asiat ole niin mustavalkoisia ja että sopu sijaa antaa. 

Huh, johan irtosi tekstiä kun pääsi alkuun. Vähä meni jo ohi aiheenkin jossain kohdissa... Pahoittelen jos joku otti itseensä, teksti oli paikoitellen tarkoituksella vähän provosoivaa. Mutta tätä mieltä minä olen, joskin jossain vähän kärjistin. 

Tässä vaiheessa heitänkin jopa 2 haastetta ensi kautta ajatellen kaikille lukijoille:

1) Menette ainakin yksiin (oman seuran järjestämiin) kisoihin vapaaehtoiseksi toimihenkilöksi 

2) Käytte ainakin 3 kisoissa missä olette olleet tyytyväisiä  kansliassa, väännätte sen hymyn naaman ja sanotte KIITOS kuuluvalla äänellä