lauantai 27. huhtikuuta 2013

Hyppäämistä ja kesäkuvia

Kuluneen viikon aikana molemmat hevoset ovat hypänneet vähän. Onneksi kohta alkaa ulkokausi, EN MALTA ODOTTAAA!!! Valitettavasti ei ole materiaalia, joten saatte tyytyä pelkkään selittelyyn. :) 

Riitta pääsi Hangossa testaamaan uutta ulkokenttää. Tehtiin taas puomeilla töitä ensin ravissa ja laukassa. Siitä kaarevalla uralla kavaletti - 3 askelta - pysty - 3 askelta kavaletti. Näin sain vähän kontrollia tarkennettua ja sisäpohjetta läpi. Siitä siirryimme tekemään paria linjaa ja sitten radan tynkää. Teimme lopuksi rataa noin 110-120 tasolla. Oli paljon hyvää, sain tempoa ylläpidetyä suht hyvin enkä nyppinyt ihan niin pahasti, mutta tasaisuutta edelleen tarvitaan rutkasti. 

Hyppäsin perus kumikolmipalalla, ja Riitta otti pidätteen jopa paremmin vastaan kun kovemmalla kuolaimella, mutta pää oli selkeästi levottomampi. Kuitenkin kokonaisuus oli paras tähän asti, joten tällä jatketaan nyt ainakin toistaiseksi. 

Jekku teki pieniä Hauke-tyyppisiä tehtäviä. Esim. pysty-pysty sarja radan poikki, ja okseria pituushalkaisijalla kavaletteilla ennen ja jälkeen. Tulin näitä kahta tehtävää isolla kahdeksikolla ihan suht pienellä tasolla, ajatuksena vaan saada vähän hypättyä ennen seuraavaa Cinnan valmennusta. Lisäksi kahta okseria "kulmasta takaisin", eli ikään kuin täyskaarrolla kulmasta. Niitä pari kertaa ympäri, ihan vaan rytmillä, kaarteet ratsastaen huolellisesti ja second distance ilman nyppmistä. Jekku oli innokas, mutta osasi yllättäen käyttäytyä ihan suht asiallisesti eikä riekkunut juurikaan. :) 

Nyt on tehotreeni menossa ulkokautta varten. Riitta hyppää taas sunnuntaina, Jekku maanantaina. Sitten vietän kunnon opiskelijavappua pari päivää ja sitten taas joku hyppykerta. Huopatilausta odotan saapuvaksi any day now. Seuraavaa koitan saada lähtemään tässä piakkoin myös.

Lisäksi tulossa yksi superjännä, tai kiva juttu. :) En paljasta ihan vielä, ensi viikolla! 

Alla vähän kesäfiilistelykuvia! Tämä käy samalla saamastani haasteesta, kiitos Senni! Haasteessa piti valita 5 kesäkuvaa ja kuvailla yhdellä sanalla. Otin nyt 6 kuvaa ja jonkun kuvailin kahdella sanalla, mutta kun se on tavallaan yksi sanonta, niin kai se kelpaa? :) 

Helikopteri

Ilmavara 

Kaikkensa antanut

Merihevonen

Lounastauko

KISAT!!!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Treeniä ja arkea.

Jopas on taas venähtänyt.. Täällä kaikki menee samoilla raiteilla. Riitasta ollaan huolehdittu hyvin Hangossa ja hän onkin maastoillut nyt oikein reippaasti. Viime viikolla Cinna kävi Hangossa hypyttämässä, alla kuvia ja pari videopätkää, kiitos Ericalle! 

Kokeilin alussa babypelhamia kahdella ohjalla, mutta tämä ei ollut oikein hyvä. Hevonen oli vahva, tulematta kuitenkaan sen paremmin takaisin. Hyppykaari kärsi myös. Vaihdettiin kumikolmipalaan joka toimi selkeästi paremmin pidätteiden kannalta ja hevosen ilmeen kannalta. Valitettavasti pään viskomista oli enemmän havaittavissa. No, paras tähän asti joten tällä mennään. 

Tehtiin alussa paljon ja hartaasti töitä puomeilla. Hevosten piti olla rentona tuntumalla, puomeja ravattiin ympyrällä. Laukassa tehtiin askelien muuntamista puomeilla ympyrällä. Hyppäsimme paria linjaa ja pientä rataa. Riitta oli parempi kun kuolain vaihdettiin, mutta ei hypätty mitään isoa. Hallikisat on kuitenkin ohi, joten odotamme että päästään ulos hyppäämään. Jee, kohta!!! :) 

Emme siis ole menossa Ypäjälle nyt viimeisiin. Tai siis menen töihin, mutta hevoset jäävät varotoimenpiteenä kotiin.

Jekku hyppäsi myös viime viikolla ja voi huhu huhuh... Hirvenomainen hevoseni oli niin villi ja vahva että oli sitä pelhamia ikävä. Teimme yhtä jumppaa ja paria linjaa eikä homma oikein ottanut luonnistuakseen. Sain koko ajan liika askelia väleihin, kun tuntui että en uskalla päästää koska muuten ollaan seinästä läpi. Mä niiiiiiin odotan että päästään ulos niin voi tehdä vähän kunnon rataa. Meillä on yksi kiva ja jännä suunnitelma kehityksessä, mutta siitä en paljasta enempää ennen kun on tarkemmat sävelet. 

Seuraava Cristina Sportin tilaus pitäisi saada menemään ennen vappua. Jos haluat mukaan, ota yhteyttä. Edellinen tilaus pitäisi olla matkassa, ETA ensi viikon alussa.

Alla kuvia Riitan hyppäristä ja ne videot. 

Jekku valvoo kakankeräystä


Jekku valvoo kakankeräysta

Missä ne kyynärpäät..? 




Ilmeet kohdillaan



Kun Riitta rentoutuu, sen korvat alkavat heilumaan. :)

Tiukka etukeno


Tiukempi etukeno


Molemmilla lämmin


Vasen ranne aiheuttaa harmaita hiuksia...

Hiumat esteet









tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kulunut viikko


Miten voi koko ajan olla kiire??

EDIT: Kirjoitin tämän tekstin jo viime viikolla.... :)

Alkuviikon olin Hangossa pitämässä Riitasta huolta. Hän on kotiutunut oikein kivasti Hankoon ja on tosi rakastunut tarhakaveriinsa Oliveriin. Maanantaina käytiin maastossa, mikä oli kivaa vaihtelua. Riitan omistaja oli sanonut että Riitta saattaa olla vähän pörhäkkä maastossa josta syystä en Peuramaalla juurikaan käynyt. En tunne siellä maastoja juurikaan mutta olen saanut käsityksen että joutuu seuraamaan autotietä jonkinmatkaa, mitä en mielelläni tee muutenkaan. Nyt oli kuitenkin oikein hyvä tilaisuus, koska Hangossa on upeat maastot! Riitta oli todella fiksusti eikä lastenvaunut eikä hiihtäjät olleet yhtään pelottavia. Vain yksi kaivonkansi oli syvän järkytyksen arvoinen. 

Tiistaina hyppäsin. Kokeilin kaveriltani ostamaa suoraa kumipessoa, mutta ei ehkä ollut ihan hyvä. Tavallaan kiva, koska pidätteet meni tehokkaasti läpi myös niissä kolmessa viimeisessä askeleessa, mutta kaarteissa rullasi aika pahasti kuolaimen ja pohkeen taakse. Siirrettiin ohjat isoon renkaaseen, joka oli selkeästi parempi. Ajattelin vielä kokeilla kumista babypelhamia, mahdollisesti kahdella ohjalla.  

Kaiken kaikkiaan tunti meni oikein kivasti. Hypättiin pientä radantynkää ja yhtä jumppalinjaa. Ei mitään isoa tai maailmaa mullistavaa, vaan perustyötä linjoilla. Hyviä pätkiä mutta myös vähän hakemista sen p*rkeleen perusrytmin ja tempon kanssa. Jään tosi usein liian hitaaksi, eteenkin kaarteissa. Ratatempo, missä olet?

Jekku testasi tänään uutta suoraa kumioliivia ja tykkäsi siitä oikein paljon! Oli tosi tasainen edestä ja otti kivasti tukea. Tein vähän kavaletteja kaarevilla urilla, vinossa linjaa leikaten ja suoraan syvillä kaarteilla. Tämö oli Jekun mielestä todella hauskaa puuhaa ja pari vinkaisua pääsi ilmoille. 

Huomenna suuntaan taas Hankoon Jekun kautta ja perjantaina takaisin. Luulen että Jekku menee maastoon joko huomenna tai perjantaina, samoin Riitta. Toisena päivänä Riitta tekee vähän puomeja ja Jekku hinkkaa. Viikonloppuna vuorossa vähän railakasta opiskelijaelämää kera vieraiden Ruotsista asti! :) 

Alan muuten pikkuhiljaa kasaamaan seuraavaa Cristina Sport tilausta, joten jos hinkua löytyy niin kannattaa laittaa ajoissa viestiä! :)

Riitta tarhailee
Kuva: Erica H.

Riitta tarhailee
Kuva: Erica H.

Riitta tarhailee
Kuva: Erica H.

Riitta tarhailee
Kuva: Erica H.


Jekun Cristina Sport oviverho. Tähän tulee Top Equestrianin logo!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Messuja ja ostoksia

Viikonloppuna oli vuorossa Hevoset 2013 Tampereella. Olin varautunut olemaan töissä koko viikonlopun, mutta koska kisat peruuntuivat, ei minua tarvittukaan. Koska jo olin henkisesti varautunut olemaan Tampereella la-su, niin katsoin parhaaksi olla poikkeamatta suunitelmasta. Eteenkin koska kyseessä oli ensimmäinen kertani messuilla, olin ihan intsinä menossa! :)

Lauantaina menin tallikavereiden kanssa, saavuttiin noin 15 aikaan, eli ilmeisesti pahimpaan ruuhkaan. Mulla oli ostoslistalla lähinnä ratsastuhousut ja ohut kesäloimi Riitalle, mutta väenpaljouden takia en yksinkertaisesti päässyt hypistelemään haluamiani tavaroita, sovituksesta puhumattakaan. Kierrettiin kuitenkin jonkin verran ja sain vietyä brodeeraukseen Jekun Cristina Sportoviverhon. Katsottiin näytöskisa, joka oli ihan hauska Masters arvostelulla. Alkuun vähän sitkeää, olisi saanut olla vähän enemmän haastetta...? Mitään ostoksia en saanut aikaiseksi. 

Sunnuntaina tein strategisen päätöksen ja olin heti 10.00 kun messut avasivat ovenkahvassa kiinni. :)  Paras ystäväni liittyi puolista päivin seuraan. Olin suurinpiirtein kartoittanut tarjonnan ja aloin harrastamaan tehokasta himoshoppailua heti! Mopo lähti keulimaan siihen malliin että huhheijaa. Suureksi ilokseni en ostanut mitään mikä ei ollut alennuksessa ja suurimmasta osasta sain vielä tingittyäkin! Silkkaa säästöä siis....

Mukaan tarttuivat heti alkuun ne kaivatut housut! En ole aiemmin Animon housuista kauheasti innostunut, ovat olleet liian koristeellisia omana makuun. Alerekistä löytyi kuitenkin kyseiset kivan yksinkertaiset byysat, maltillisilla koristeilla.

Kuva: ooteman.nl
http://www.ooteman.nl/media/foto_full6697_AnimoRijbroekNolimitStarBlueAchterVJ2013OotemanLogo.jpg

Lisäksi löytyi ehkäpä messujen paras alennustuote, KL toppatakki. Takki on siis se Kingslandin persutoppis, jonka sattumalta löysin 17.58 sunnuntai-iltana. Ovh taitaa olla lähemmäs 300€ (?), mutta koska kyseessä oli viimeinen kappale ja reppana myyjä halusi vain äkkiä kamoista eroon ja päästä kotiin, sain tingittyä ja maksoin loppujen lopuksi vaan 80€!!! Takki ei ollut ostoslistalla ja olisin mieluummin halunut sinisen kun nyt ostamani ruskean, mutta kun noin halvalla saa ja omaa kokoa, niin eihän siinä auta!

Tämä takki!
Kuva: tack-uk.com
http://www.tack-uk.com/WebRoot/StoreLGB/Shops/62033536/4C92/365C/3FAF/EAB5/7D8D/C0A8/28BD/6D96/W10-OW-616_2_crop.jpg 

Lisäksi alelaareista löytyi pari fleeceä (Horseware 35€ ja Spooks 40€), pari kisapaitaa (tummansininen ja vaaleansininen, Spooks, kaksi yhden hinnalla), Mountain Horsen kisahousut (10€!!!) sekä Riitalle se kesäloimi. Kyseessä ohuen ohut Horseware Summer Sheet kesän kisoihin jotta kimo pysyy valkoisena. Tästä maksoin 35€!

Kuva: theranchstore.co.uk
http://www.theranchstore.co.uk/images/uploads/Horse-Rugs/Horseware-Amigo-Stable-Sheet.jpg


Jekku sai myös kuolaimet ja vähän lisäravinteita. Löysin viimeisen kappaleen alesta, suora kumioliivi. Ostin huvikseni testiin (25€). Samasta alelaarista perussiniset Eskadronin takasuojat (20€), edelliset alkavat olla vähän elämänkaarensa lopussa.

Suora kumioliivi
Näitä olisin hakenut muutenkin, mutta messuilta sai kätevästi kaiken kerralla mukaan.
Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli B Vertigon kiva punottu nahkanvyö. Pitkään hiplasin, mutta en raaskinut enää ostaa ja rahatkin olivat lopussa. Joku kiva vyö pitäisi kuitenkin saada. Kellään ehdotuksia? Joku missä olisi vähän blingiä ja ruskeaa nahkaa? Mutta ei voi kun todeta että hupsista, tulihan sitä hankittua yhtä jos toistakin. Onneksi messut ovat vain kerran vuodessa!

Kaiken kaikkiaan oli kivat messut ja ohjelmakin oli aika hyvä! Rotuesittelyt eivät ehkä niinkään kiinnosta, valjakkonäytös oli aika kiva. Stellan klinikan olisin halunnut nähdä, mutta harmillisesti en ihan niin aikaisin jaksanut tulla. Sannan klinikka jäi harmittavasti näkemättä, katsomoon ei mahtunut enkä 164 cm pitkänä nähnyt ihmisten takaa mitään. Harmi oli myös että kisat peruuntuivat, mutta ymmärrettävästä syystä. Tilalle tullut näytöskisa oli kuitenkin ihan hyvä! Eteenkin Ride&Drive'a on kaivattu takavuosien HIHS ajoilta. Myyjiä oli ihan hyvä skaala. Olisin kuitenkin kaivannut vähän lisää niitä erikoisempia myytäviä. Aika paljon oli sitä samaa peruskauraa. Positiivista kuitenkin että pystyi hintoja kilpailuttamaan. Kiva että messut ovat ensi vuonna kahdessa hallissa, jää tilaa vähän paremmin.

Mitä te ostitte? Löytyikö hyviä tarjouksia? Ensi vuonna uudestaan? 


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viikonloppu!

Jee, perjantai! :) Tänään on hyvä päivä. Aurinko paistaa, olen kohta menossa tallilla ja tänään tuli Cristina Sportilta lähetys. Alla kuvia uusista ihanuuksista! Viikonloppuna on vuorossa Hevosmessut Tampereella ja muuta mukavaa.

Olipa harmi että Tammer Trophy kisa jouduttiin perumaan herpesvirusepäilyjen vuoksi. Harmittaa, olisi ollut jännä kisa tulossa, mutta hevosten hyvinvoinnin on mentävä kaiken edelle. Vaikka virusta ei ole varmistettua vielä, on kuitenkin mielestäni parempi tutkia ensin ja odottaa että varma vastaus saadaan.

Messuilta olen päättänyt ostaa uudet ratsastushousut. Kivaa kun pääsee kokeilemaan enemmän kerralla!  Kävin tällä viikolla kokeilemassa lähiliikkeessä enkä oikein löytänyt mitään kivaa. Ehkä mä oon turhan nirso... Kaikki housut olivat niin matalaa mallia että tuntui ettei pysty kunnolla istumaan! Toivotaan että messuilta löytyisi tarpeeksi korkeat, ohuet ja muutenkin kivan malliset byysat. :)

Muuta osteltavaa ei oikein ole. Tai pitäisi olla... Toivotaan ettei heräteostokset vie mennessään!

Mitä teillä on suunitelmissa hankkia? Minä päivinä menette? 

Olin ajatellut tätä Jekulle? Vai myyntiin? 

Ihania pipoja! 

Todella tyylikäs ja klassinen, with a twist! Varastossa! 

Keväinen ja kauns nougat-minttu henkinen

Tämä myytiin 15 min siitä kun olin lisännyt sivuille! :)

Klassinen tummanvihreä

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen ja Salon kisat


Pääsiäinen takana ja väsyttää vielä enemmän. Mulla oli sellainen kultainen idea että pääsiäisenä olisi ehtinyt nukkua ja relata mutta väärässä olin. :)

Suitsipostauksesta ilmeisesti tykättiin, kiva kuulla! Seuraavaksi pyydettiin satula/satulahuopapostausta, laitetaan työn alle. Kelpaako kuvat "pelkistä huovista" vai pitääkö olla käytössä otettu kuva?

Perjantaina muutettiin Riitta uuten kotiin. Sen enempää asioita avaamatta, todettakoon että Riitta asustelee nyt Hangossa väliaikaisesti. Kesäksi molemmat hepat menevät sinne! Perjantai menikin sitten pakkaillessa ja asioita hoidellessa. Lauantaina kävin aamusta hyppäämässä Riitalla, vähän valmisteluja sunnuntain kisoihin. Siitä Lohjalle ratsastamaan Jekku. Samalla tuli auto siivottua (kiitos äiti!) ja sitten kiireellä takaisin Hankoon. Äidilläni oli synttärit jonka kunniaksi mentiin ulos syömään. Raflareissu oli melko surkuhupaisa, mutta meillä oli mukava ilta perheen kesken! :) 

Sunnuntai meni kisoissa, josta alla enemmän ja maanantai tallilla. Riitta sai hankolaisen tarhakaverin ja puhkesi samalla kiimaan tuosta komean ruunan läheisyydestä. Hohhoija. Myös uusi tilaus Cristina Sportille lähti menemään, edellinen saapui tänään FedExn Vantaan asemalle! Jännää! Tiistaina ensin Riitan kautta ja siitä Lohjalle Jekkua taas moikkaamaan. Jekku oli tapansa mukaan innokas ja vastalaukkoja väännettiinkin ihan olan takaa. Ilta perinteiseen tyyliin lähi-ABClla suuria suunnitelmia hioessa... :)

Sunnuntai-aamuna siis oli kisa-aamu! Jännäsimme josko pääsemme ajoissa ylös ja oikeaan paikkaan, kun kelloja siirrettiin kesäaikaan. Tässä kuitenkin onnistuimme ja auton nokka osoitti kohti Saloa jossa oli aluekisat. Ilma oli kaunis ja linnut lauloivat. Kunnes pääsimme perille. Aikatauluja ei ollut tullut  KIPAan vielä lauantaina päivällä kun katsoin joten laskin omassa päässä aikataulut. En vaan tajunnut ottaa huomioon ryhmäverryttelyä maneesissa... Olimme siis kisapaikalla noin 4 tuntia ennen oman luokan alkua. Noh, kerrankin ajoissa, aurinkokin paistoi ja kahvi oli hyvää. 

Kiltti äiti odottaa....
En ollut kovin innoissani ryhmäverryttelystä, mutta ihan kohtalainen siitä tuli. Riitta oli melkoisen menossa ja aavistuksen vahva. Ensimmäinen luokka oli 100 cm tyyliarvostelulla, jossa a-osa oli avoinna Lounais-Suomen seurojen jäsenille ja b) muille. Itse olin b-ryhmässä, meitä oli hurjat 3 osallistujaa. :) Rata itsessään oli ihan ok. Ei ihan sitä parasta mitä olemme esittäneet mutta eu myöskään huono. Sain ihan hyvät tyylipisteet ja jopa voitin! Vaikka meitä oli vain 3 mukana b-osassa, olin kuitenkin iloinen, voitto on aina voitto. :) A-osassa olisin ollut toinen samoilla pisteillä, joten ihan hyvin!

Tauko luokkien välissä oli suht pitkä, joten Riitta ehti nukahtaa pihalle.
Riitta nukkuu. Äiti toivoo pääsevänsä kahvilaan. 
Toinen luokka, 110 cm oli aikaluokka. Rata oli aika kiva mutta ei oikein mitään ratkaisupaikkoja. Katsoin muutamia ratoja ja totesin että mikäli ei halua riskeerata jalkojen katkaisua, ei ruseteille ollut asiaa. Päätin siis ratsastaa rauhallisesti hyvän nollan. Verkassa koitin pitää Riitan rauhallisena ilman turhia kierroksien nousua. Onnistuin peräti liian hyvin ja saimme yhden kiellon okserille kun tulin jo niiiiin löysästi ja rauhassa. Tästä vähän "säikähtäneenä", laitoin taas liikaa painetta ja rata olikin sitten aika epätasainen. Paikat osuivat kivasti ja Riitta oli periaatteesa ihan hyvin ratsastettavissa, mutta omassa ratsastuksessa oli liikaa eteen-taakse ajatusta. Argh. Miksi oi miksi en osaa ylläpitää tasaista rytmiä?? Nolla kuitenkin tuli, joskin yksi yliaikavirhe, joita en periaatteessa laske ollenkaan tällaisissa tilanteissa. Eli kaiken kaikkiaan kuitenkin saa olla tyytyväinen päivään!

Tuo kuvassa näkyvä kuolainviritys on Hauken ehdottama pikku hackamore + kumioliivi yhdistelmä deltalla ja yhdellä ohjalla. Testasin Hauken treeneissä ennen Ypäjää ja hyppäsin siellä tuolla setillä. Oli eka tositosi hyvä mutta ihan kun teho jotenkin olisi hävinnyt? Riitta nojaa tähän jo vähän liikaa ja painuu lähes etupainoiseksi. Luulen että saamme taas jatkaa kuolainetsintää.

Sitä oikeaa on vaikea löytää, sillä Riitta on samalla vahva mutta todella herkkä! Alkuun hyppäsin perus oliivikolmipalalla, ja se oli ihan ok. Kuitenkin kun Riitta vähän lähtee ja on vahva ennen estettä tai esteen jälkeen, ei siinä ollut tehoa. Kuitenkin se oli tavallaan liian kova, koska kun Riitta lähti ja otin vähän isomman pidätteen, pysähtyi Riitta "suorin jaloin" kuin seinään. Eli joku vähän vahvempi mutta hellä kuolain?

Mitä ehdottaisitte? Mistä on itsellänne hyviä kokemuksia herkillä hevosilla?