Mistä sitä aloittaisi.... "Pieni" postaustauko takana. Olen pahoillani että loppui kuin seinään mutta tuossa loppukesästä oli niin paljon siiviilielämässä uusia tuulia että yksinkertaisesti loppui aika, jaksaminen ja motivaatio blogin suhteen. Mikä tietenkin on ikävää lukijoiden kannalta, joten anteeksipyyntö siitä.
En lupaa että palaan blogimaailmaan 100 lasissa mutta mieli tekee taas vähän yrittää kirjoitella oman ajankäytön antamissa raameissa. Tosiaan tuossa menneen kesän aikana löytyi uusi, tärkeä ihminen rinnalle. Tämän seurauksena muutin elokuussa Tampereelle, mukana Esko ja CT. Uusi työpaikka löytyi melko pian ja elämä muuttui aika paljon kertaheitolla. Aikaisemmin olen ollut opiskelija ja viime talvi Hollannissa hevostöissä mutta nyt on ihan siviiliammatti, joka ikävästi haittaa tuota harrastamista. :) Myös yli 5 vuotta kestäneen sinkkuilun jälkeen tämä parisuhteessa oleminen on erilaista, mutta todella ihanaa. Tosin tietenkin se aika mikä aikaisemmin kului sohvalla lojuten esimerkiksi blogia päivitellen, menee nyt yhdessäoloon ja ajansuunnitteluun. Kokoaikainen työ, hevoset ja parisuhde on ihan mukavasti päivän täytettä. Tietenkin monet pystyvät näihin vielä yhdistää bloggaamisen ja näin minäkin ajattelin kokeilla sitä. :)
Hevosuutiset ehkä sitten. CT tai Tico tuli Tampereelle mukaan elokuussa. Se hyppäsi vielä loppukesästä Kemiössä, Lappeenrannassa, Salossa, Ypäjällä ja Keravalla. Lyhyenä yhteenvetona voi todeta että nurmikisat meni perseelleen ja muut hyvin. :) Tico ei ole kuulema oikein koskaan viihtynyt nurmella, joten tulokset näistä olivat vähän epätasaiset. Joitakin kieltoja se otti nurmikisoissa mutta myös jonkun 0 vp. Sitten Salossa kivasti 0-4 vp tuloksia 110-115 cm tasolla, Keravalla 0 vp 110 cm ja 4 vp 120 cm luokassa. Viimeiset yhteiset kisat olivat Ypäjällä syyskuun lopussa hallissa jossa CT hyppäsi pelkkää nollaa 110 cm tasolla ja sai jonkun rusetinkin. :) Sitten CT/Tico palautui omistajalleen jossa se on jatkanut kivaa kehityskaarta.
Esko teki myös Kemiön ja Lappeenrannan. Kemiössä Esko oli ihan tikissä ja teki pelkkää 0 vp kaikissa luokissa! Lappeenrannassa jokin tyhmä puomi ja 2 aikavirhettä... Pieni kenttä, liukas ja huono pohja teki ylivarovaista ratsastusta. Sitten Saloon purkamaan energiat ennen Racing-finaalia. Siellä meno oli kovin villiä joten joku puomi, koulutusmielessä voltteja jne jättivät tuloslistojen häntäpäähän mutta tekivät hyvää hevoselle.
Racing-finaali Laaksolla meni aivan superhyvin!! Esko teki 0 vp molemmissa finaaliluokissa, joten uusittiin finaalin voitosta. Tiesin että Emma Broända oli mennyt tosi kova ja ainoana nollana enkä uskonut että pystyn olemaan Emmaa nopeampi joten ajatuksena tehdä se kuuluisa varma nolla.... No, onnekis tuli heti ykkönen alas eikä viimeinen este! :D Sitten kaasu kaakkoon ja lopputuloksena 4 vp uusinasta ja toinen sija finaaleista! Sarjassa Esko taisi jäädä 3 tai 4 mutta sai kuitenkin paikan HIHSiin! Sitten Esko taisi olla enää Ypäjällä ja HIHS kisaamassa....? Ypäjällä perushyvää tulosta, harmittava aikavirhe nuorten hevosten hallimestaruusluokassa.
HIHS Esko oli tosi coolisti ja teki 0 vp tuomariarvostelussa ja sai yhden tyhmän kuskin oman puomin toisena päivänä. Tuomarit antoivat ihan ok pisteet joskaan ei mitään huippuja. Eskohan on aivan ihana hevonen mutta ei se ole isojen GP-luokkien ainesta ja pisteet olivat sen mukaan. Kuitenkin erikoismaininta hyvästä asenteesta! Loppusyksyn ja alkutalven Esko vietti lomaa pitkän kauden jälkeen ja keräsi paineita. Nyt on tositreenit aloitettu ja Esko on ollut ihan superhyvä! :) Lisätietoa toivottavasti tulossa. :)
Jekku ja Martta-varsa voivat myös hyvin! Ne siirtyivät samalle tallille kun Esko tuossa jonkin aikaa sitten ja ovat nyt hengailleet täällä. Jekku kävi kontrollissa ja sai luvan ruveta työskentelemään pikkuhiljaa. Sehän on ollut melkein 1,5 vuotta pellossa joten todella rauhassa pitää aloittaa. Martta vieroitetaan ihan tässä lähiviikkoina ja sitten se menee näillä näkymin tuttavalleni Kirkkonummelle hänen varsan seuraksi kasvamaan. Martta on ollut todella fiksu ja sivistynyt varsa koko ajan! Tällä hetkellä ovat Jekun kanssa yöt erillään viereisissä karsinoissa vähän niinkun "pre-vieroituksena" ja ovat olleet todella fiksusti! :) Martta kävi tässä yksi päivä maneesissa katsomassa miltä kavaletti näyttää! <3 Tosi pieni se on vieläkin että toivotaan että se siitä lähtee kasvamaan! Vielä pitäisi keksiä Martalle nimi... En vaan keksi, apua!! :) D:llä pitäisi alkaa ja m-kirjain pitäisi olla nimessä...?
Minlla menee tosi hyvin, en ole ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni ihan hetkeen. :) Työ mitä teen on kivaa, Esko toimii tosi hyvin, Jekku sai terveen paperit, Martta kasvaa ja parisuhde kukoistaa. :) Mitä muuta volisi vielä pyytää, paitsi ehkä lottovoittoa? :) Pointsit jos joku jaksoi näin pitkän litanian lukea! Laittakaa vaikka joku kommentti että tiedän onko siellä ruudun toisella puolella ketään, ihan vaikka pelkkä hymiö. En tosiaan lupaa mitään bloggaustahtia jatkossa, mutta yritetään ja katsotaan miten pystyy! Vai onko ketään lukijaa enää jäljellä kelle kirjoittaa? :)
Alla vähän videoita ja kuvia loppukesältä ja syksyltä! :)
Martta maneesissa, ensimmäinen kavaletti koskaan! Pahoittelut kuvalaadusta... ;)
Esko HIHS |
Esko HIHS |
![]() |
Esko HIHS |
![]() |
Esko HIHS |
![]() |
Pikku Martta |
![]() |
Martta |
Eskoa Ypäjän hallikisoissa syyskuussa
Esko Racing finaalissa
Voi vitsi, aika tehokkaita varsakuumeen nostattajia nuo kaksi kuvaa pikku-Martasta... :) Sen kuulumisista (kuvineen tietty, heh) lukisi mielellään enemmänkin !
VastaaPoistaWelcome back!
VastaaPoistaEstevarsa :)
VastaaPoistaVoihan varsakuume tääläkin, eikä tuo pikku-Martta ainakaan helpottanut sitä :)
VastaaPoistaKiva kuulla edes joskun kuulumisia!
Voih mikä pikku-Martta!! Onnea edellisestä kaudesta ja menestystä myös tulevaan :)
VastaaPoistaD:llä alkavia, M:n sisältäviä nimiehdotuksia.. Osa tosin niin lyhyitä, että voinee yhdistellä johonkin sopivaan :) ..
VastaaPoista- Diamond
- Drama (tai Dramatize - kun Crazyssakin Z on :) )
- Dumle
- Dimension
- Daim
- Drummer (rumpali :) )
- Deal-maker
- Domino
- Dominant
- Diamante
- DJ Mystical (hehe..)
- Disco-Man (olikos martta ori - nimestään huolimatta?)
- Dance Music / Dance with Me
- Dance .. jotain / Disco .. jotain?
- DYNAMITE!
- Doorman (portsari)
- Dreamer / Dream / Day Dream.. tms.
- Date Movie-elokuvasta tuli mieleen Date Me.. Date jotain..
- Drive Me Crazy
- Dear Martin / Mickey / Milton (tai Dear joku M:llä alkava muu nimi)
- Dumbo :)
.. siinäpä jotain.. täytyy varmaan alkaa kasvattaa hevosia, että saa keksiä nimi :D .. toivottavasti antoi ideoita.
Kiva kun olet palannut blogin pariin!
Jee, kiva oli lukea kuulumisia! Jatkoa odotellessa! =)
VastaaPoistaKiva lukea kuulumisia, ihastelin viime kaudella Eskoa kisoissa :) Ja C:n varsa näyttää oikein suloiselta!
VastaaPoistaInnoissani klikkasin tänne kun näin tiedon postauksesta! :)
VastaaPoistaJee kiva o höra av deij någo här o ! :)
VastaaPoistavarsasta DiAmazing
VastaaPoistaIhana Martta! Tässä nimiehdotuksia:
VastaaPoistaDramartha
Diamartha
Diamazed
Diamond Crazy
Diamazy
Dramazy
Drama Queen
Dazymay
Varsojen nimeäminen on ihanaa!
Ihanaa kuulla teidän kuulumisia taas!:D Aiotko alkaa taas kilpailemaan Jekulla nyt kun on terve?
VastaaPoistaTäällä seuraillaan sun blogia edelleen :)
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista ja nimiehdotuksista. :) Koitetaan postailla vähän jatkossakin!
VastaaPoistaEdelleen seuraillaan! Mukava kuulla, että elämä hymyilee!
VastaaPoistaMyöhään nähty, mutta mukana ollaan edelleen :) Kiva kun kirjoitit taas ja ihanaa kun elämässä kaikki (lottovoittoa lukkunottamatta) hyvin :)
VastaaPoistaDiamante z ;)
VastaaPoista