lauantai 12. heinäkuuta 2014

Salo 26-29.6

Kolmena edellisenä viikkona onkin oltu reissussa paljon. Dumista tulikin jo viime postauksessa selostetta. Siitä seuraavalla viikolla oli vuorossa Salon kisat jossa molemmat pojat hyppäsivät. Tico kävi hyppäämässä torstaina ja perjantaina jonka jälkeen oli vuoron vaihto ja haettiin Esko paikalle. 

Torstaina Tico hyppäsi 110 ja ekna 120 cm. Jatkoin verkassa Dumissa aloittamaani konseptia, eli verkkaan noin 20 ratsukkoa ennen ja kunnon sileän väännöt alle eikä hyppyjä paljoa. Cinna oli pitkästä aikaa päässyt kisoihin mukaan joka tietenkin aina auttaa todella paljon! Saimmekin verkassa hevosen oikein hyvän tuntuiseksi ja hyvillä mielin radalle. 110 cm luokassa Tico oli todella hyvä ja tekikin varman ja helpon 0 vp suorituksen. Ainoastaan yhdessä kaarteessa minulla oli vähän vaikeuksia kääntämisen suhteen. Sijoitusta ei tullut, sillä en näe järkeä alkaa ratsastamaan aikaa tässä vaiheessa. Mieliuummin koulutetaan nyt hevosta ja koitetaan saada varmuutta ja rutiinia peliin. On muistettava että Ticolla ei ole viime vuosilta juurikaan ratoja alla. 

Hyvillä mielin jatkettiin 120 cm luokkaan jossa taas sama verkka taktiikka, joskin hieman lyhyempänä. Tico tuntui hyvälle ja menin radalle ja tein helpon ja varman tuntuisen 0 radan. Viimeiselle esteelle asti. Ilman mitään järkevää tai näkyvää syytä Tico päätti jo lyhyeltä sivulta kun lähdin hakemaan estettä katseella että hyppää muuten keskenäs ja laittoi ihan liinat kiinni! Olin aivan äimänkäkenä enkä tajunntu edes komentaa hevosta, ajattelin että ehkä se jotain säikähti. No ei kun uusi yritys, ja sama uudestaan. Kukaan meistä ei tajunnut mitä siinä tapahtui, koska rata oli siihen asti parhaita mitä Tico on tehnyt!? Ei tuntunut ollenkaan epävarmalta tai kyttäävältä eikä mitään. Puhuin omistajan kanssa ja hän kertoi että sama on joskus monta vuotta sitten tapahtunut ennenkin mutta kyseessä ei todellakaan ole mitään useasti tapahtuvaa toimintaa. 

Ei kuitenkaan auttanut muu kun lähteä perjantaina kokeilemaan 110 cm luokkaan heti aamusta. Yritin ratsastaa ihan normaalisti ilman että paineistan hevosta yhtään turhaa enempää. Heti verkasta lähtien Tico tuntui hyvältä ja samoin radalla, josta lopputuloksena puhads suoritus 1 aikavirheellä. Missään kohtaa ei tuntunut siltä että hevosella olisi ollut edes puolikasta ajatusta kulmaan jäämisestä. Ota nyt sitten selvää tuon hevosen ajatuksista... :) Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Videoita Ticosta ei valitettavasti ole teknisten ongelmien vuoksi... Harmi, sillä eteenkin tuo 120 cm olisi ollut hyvä nähdä, jos siitä olisi sannut vinkkiä mikä meni pieleen. 

Perjantai-iltapäivälllä kävimme viemässä Ticon kotiin ja tuotiin Esko tilalle. Matkaa oli onneksi vaan sen tunnin verran ja tällä tavalla säästin yhden karsinan hinnan. :) Perjantai-iltana Esko hölkkäsi liinassa vielä kisapaikalla. 

Lauantaina oli vuorossa Racingin osakilpailu 110 cm korkeudella. Esko oli kovin rauhallinen ja säyseä verryttelyssä joten en oikein osannut suhtautua siihen muutokseen mikä tuli kun pääsimme radalle. Kakkosesteen jälkeen kuulin oikein kuinka Esko huusi JIIHAA nyt mennään! Pienten hallintavaikeuksien kautta teimme kuitenkin kivan 0 radan ja rusetti matkaan. :) Tästä radasta sain Juha Ruutsalolta videon, tässä alla. 

Sunnuntaina taas Racingiä 110/120 cm. Esko oli yhtä hyvässä vireessä mutta oman typerän ratsastusvirheen vuoksi saimme ensimmäisestä vaiheesta yhden puomin. Radalla oli linja jossa oli hieman edeten 5 askelta. Tulin kuitenkin pienesti sisään ja jäin ihailemaan maisemia joten tuloksena 5 1/2 askelta ja okserin etupuomi. Ai että kun harmitti moinen typerä virhe! 

Kaiken kaikkiaan Salon kisat olivat kuitenkin taas kerran kiva kokemus ja kuten jo paikan päällä sanoin niin KIITOS kaikille ystävällisille toimihenkilöille jotka aina ovat auttamassa lastin purkaamisessa. Saloon on aina kiva tulla! :)  Postauksen kuvista kiitos Viola Moukolaiselle! :)










2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! :) ois kivempaa jos postaisit usemmain. :) Ihana Esko ja Tico :)
    //Becca

    VastaaPoista
  2. On 2 vikkoa ja 3 päivää Jekkun laskettuun aikaan :) mitkä on fiilikset?

    VastaaPoista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)