tiistai 29. huhtikuuta 2014

Aluekisat Salossa 27.4

Sunnuntain Esko teki Suomen kisadebyyttinsä. Minua vähän jännitti koko tilanne, ensimmäistä kertaa ekalla nuorella kisoihin. Ja vielä tavalliseen alueluokkaan, eikä nuorille avoimeen. Salossa on onneksi tilaa verryttelyssä ja oli fiksu ratamestari.


Ekaa kertaa uuden hevosen kanssa verryttelyn suunnittelu on aina vähän arpapeliä. Eskolla päädyin strategiaan ratsastaa sileää enemmän kun esim Jekulla ja vain vähän hyppyjä. Pidin ensimmäisen luokan verryttelyssä turvanaruja, ihan vaan varrmuuden vuoksi... Onneksi ei varsinaista tarvetta ollut! :) 

Esko käyttäytyi oikein siivosti koko ajan. Verkassa oli aika mukava ratsastaa ja liitoa oli enemmän kuin kotona mutta positiivisessa mielessä. Tein ehkä yhteensä 10 hyppyä ekassa verkassa ja koitin erikseen keskittyä että Esko tulee heti esteen jälkeen kontrolliin, jatkaa suoraan esteen jälkeen ja taipuu kaarteessa nätisti. Pari kertaa suoritettiin myös vastakkainen toiminto, eli kaadutiin sisään ennen aikoja perä edellä. Pääsääntöisesti kuitenkin ihan kivasti. :) 

Ensimmäinen luokka oli 90 cm, joka oli tosi kiltti. Yksi ainoa linja ja puomiesteitä. Esko suoritti kuin vanha tekijä ja teki helpontuntuisen 0-0 radan. :) Olin tosi fiilareissa, ihan kun olisi olleet isotkin rahat kyseessä. :) 

Hevonen välissä takaisin autoon huilimaan ja juomaan. Metriin tein vielä lyhyemmän verkan ettei puhti loppuisi kesken.  Metrissä oli yhdet pelottavat sateenkaaret viimeisen esteen alla, mutta Esko coolina tyypinä ei ollut moksiskaan. Taas se helppo 0-0 rata ja kuskilla fiilis kun olympiaradalta selvinneenä. :) Tuplanollia ei lopulta ollut kovin montaa joten Esko sai myös RUSETIN!!! :) Jee!! Olin vaan about 26 sekuntia hitaampi kun voittaja.. :)

Musta ne metrin esteet näytti osa jo tosi isoilta.... Apua, 1,5 viikkoa niin pitäisi mennä jo 110 cm!! Onneksi Eskon kanssa kaikki on helppoa ja se on todella ratsastettavissa ollakseen vain 5 vuotias. Molemmila radoilla tuli tietenkin myös niitä vähemmän onnistuneita lähestymisiä, mutta ne oli vain 20 cm pielessä, ei 70 cm. :) Oli kiva huomata että Esko on myös kisatilanteessa just niin cool kun arvelin kotikäytösken perusteella. 

Kuvista kiitos Ericalle, Idalle ja Hennalle, samoin videoista! Löytyvät tästä alta. Kiitos kuvista myös ransu.kuvat.fi.

Maanantaina Esko palautteli liinassa ihan pikaisesti hölkäten ja tänään sitten tunnin maastokävely. Sunnuntaina hypätään kotona järjestettävissä seurakisoissa yhden radan, ihan vaan rutiinia hakemaan. Ensi viikonloppuna on vuorossa Korpikylä, jossa eka Racing osakilpailu! Kääk.... 

Maanantaina kävin myös Jekkua moikkaamassa! Tästä oma kuvapostaus tulossa. Lisäksi minulla on käytössä uusi hevosystävä, jonka esittelen vapun jälkeen. :) Kaikkea kivaa olisi, mistä saisi vuorokauteen lisää tunteja??

Hyvää vappua kaikille lukijoille, juhlikaa hyvin ja fiksusti! :) 



















8 kommenttia:

  1. Aivan täydellinen kisa-asu hevosella (ja kuskilla)!! Onnea hyvästä debyytistä!

    - lotta

    VastaaPoista
  2. Hienosti! Oon Esko-fani, se on niin söpö =)

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi, että tää sun uus hevonen on aivan mielettömän ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää :) Tsemppiä seuraaviin kisoihin!

    VastaaPoista
  5. Oon aika tykästyny Eskoon.. <3 ihana!

    VastaaPoista
  6. Juu samaa tulin kanssa päivittelemään että on toi Esko vaan HIENO! Mielettömän kaunis otus ja varsinkin hyppykuvissa todella edukseen, ootte te hieno pari!
    Tsemppiä tuleviin koitoksiin, seuraan mielenkiinnolla täältä ruudun takaa :).

    VastaaPoista
  7. Ihanat nuo Eskon fiilistelykuvat traikussa.:D

    VastaaPoista
  8. Kiitokset kaikille kauniista sanoista! :) Esko on aivan ylisöpö ja kovin sympaattinen..

    VastaaPoista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)