keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tallinn International Horse Show

Pitkästä aikaa vähän eloa. :) Kiitos vielä kaikille kannustavista kommenteista Jekun tiineydestä! Nyt lauantaina on 35 vrk ultra, joten omat peukut ovat jo vääntyneet pakonomaiseen, kramppimaiseen ylöspäin osoittavaan asentoon. 

Riitta on nyt lähtenyt ja päässyt minun tietojen mukaan turvallisesti määränpäähänsä. Kaikkea hyvää Riitalle jatkossa ja lämmin kiitos vielä omistajalleen että sain mahdollisuuden työskennellä Riitan kanssa! 

Olin viikonloppuna Tallinnassa katsomassa kisoja. Alunperin ajatus oli olla perjantaina ainoastaan ja turistina. Mulla oli paluulippu ja kaikki perjantai-illalle. Eräs ystäväni bongasi minut kuitenkin ja pyysi apua puomien nosteluun verkassa sillä hänen oikea groomi oli kotona muiden hevosten kanssa. Tietysi ilomielen suostuin auttamaan ja illalla huomasin suuntaavani viereiseen ostoskeskukseen hakemaan puhtaita alusvaatteita, hammasharjan ja muuta pientä tarpeellista. Kavereillani oli iso huone johon sain lisävuoteen ja ennenkun huomasinkaan olinkin jäännyt vielä sunnuntaille. :) 

Perjantaina illalla oli ratsastajabileet Eestin arkkitehtuurimuseossa, joka oli ihan hauska ajatus. Iltaa jatkettiin erinäisissä yökerhoissa ja oikein kivaa oli. :) Lauantaina emme enää jaksaneet lähteä ulos. Vanhuus ei todistetusti tule yksin....  Kisoja katsoin tiiviisti koko viikonlopun. Ainoastaan lauantaiaamu jäi väliin. Expo oli hienoinen pettymys. Hyviä tarjouksia näkyi kyllä, mutta näytteilleasettajien määrä oli pienempi kuin odotin. Tosin viimeksi kun olen TIHS:ssä käynyt, eli 9 vuotta sitten kun itse siellä kilpailin, niin siellä ei tainnut olla silloin expoa lainkaan! :) Nyt ostin hyvästä alesta Ariatin kengät sekä ihanan käsinpunotun nahkanarun ketjulla. 

Kaiken kaikkiaan voi  todeta että aivan äärettömän hienoja hevosia! Ihan turha mitenkään katsoa Baltian maita nenänvartta pitkin, sillä hevosmateriaali oli todella laadukasta. Suuri osa oli tuotu Keski-Euroopasta, mutta myös paljon ESH-hevosia näkyi isoissa luokissa. Mieleen jäivät erityisesti puolalaisten hevoset, mm. Bacardi (Balou de Rouet-Arentinus), Balouzino (Balouet de Rouet-Zeus) sekä Cros (Chambertin-Cantus). Myös eestiläinen Cambrinius (Casanova-Premium) sai yleisön haukkomaan henkeään, monestakin syystä...

Alla viikonlopun kuvasaldoa. Kuvat otettu ihan puhelimella joten pahoittelen laatua, mutta toivottavasti ovat paremmat kun ei mitään. :) Lisäksi järjestys on melko random, en jaksanut ruveta säätämän. HIHS:stä oli toivottu viime vuoden tapaista "Behind the scenes"-koostetta, mutta en ole töissä siellä tänä vuonna joten ajattelin että tämä Tallinnan vastaava voisi korvata sen. :) 

Ketkä kaikki ovat tulossa HIHS:ään? Mihin näytökseen? Mitä löytyy shoppailulistalta? :)


Maailman paras Club Sandwich @Hotell Park inn by Radisson

Riders Party drinkkilista. Hauska idea! Huomaa erityisesti suomalaiset tutut! 

Kisa-areena juuri ennen GP:n alkua

Six Bar viimeinen kierros - 183 cm
Six Bar. Huomaa juontaja joka myös hyppää. :)


Hevosauto parkki jos monet groomit asuivat. Huomaa tarkat turvavälit ja helppo poistuminen onnettomuuden sattuessa. Eikun....?

Hevosauto parkki jos monet groomit asuivat. Huomaa tarkat turvavälit ja helppo poistuminen onnettomuuden sattuessa. Eikun....?

Hevosauto parkki jos monet groomit asuivat. Huomaa tarkat turvavälit ja helppo poistuminen onnettomuuden sattuessa. Eikun....?

Fiilistelyä ennen World Cupia (?)

Tuubi verkasta Areealle. 

Sisääntulo

Tuubi toiseen suuntaan, kohti verkkatelttaa

Peltitelttatallit

Peltitelttatalli

Jengi ei niin panosta yksityiskohtiin


Tallista näkymää. Taustalla näkyy verkka

Verkka. Oli melkein HIHS verkkaa pienempi, olisko ollut sarjassa 15x35 m?

Jollain oli hyvä viikonloppu! :)

Vasemmalla Saku halli, edessä oleva teltta verkka ja oikealla talliteltta

Yllä olevan kuvan "toinen puoli". Eli nyt halli mun takana. Edessä näky käsihevosalue, taustalla ostari Rocca al-Mare.

Aivan sairaan hieno tulishow! 
Puolalainen äijä syötti WC-palkintojenjaosa kukkansa hevoselleen. Oikeasti, ihan antoi sen. :)


Hevonen mussuttaa tyytväisenä kukkaa

Omnomnom

Sain kyydin kotiin! :)


8 kommenttia:

  1. Bacardi on ollut suurin hevosrakkauteni vuodesta 2011 kun se oli hyppäämässä nuorten luokkia Tallinnassa ja oltiin kattomassa.... Siinä hevonen jonka vuoksi tekisin mitä vain!!!

    - Laura
    Http://maaliviivalle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tämä on parempi kun Hihsin behind the scenes! :)

    VastaaPoista
  3. Oii, ihanaa! Itsellänikin oli super ESH-tamma Casanovasta. Aivan superluonen, kiltti kuin mikä. Jouduttiin valitettavasti lopettamaan jo nuorena :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin Casanova hevonen oli kyllä kultainen luonteeltaan kun kantoi ratsastajan estelyistä huolimatta maaliin joka luokassa! :) Harmi että sun tammalle kävi huonosti.. :(

      Poista
  4. ooooo vähänkö siellä näyttää kivalta!! aattelin että vois tulla hihs:iin mutta lippujen hinta saa jarruttelemaan..

    ainiin, onnea Jekun vatsa-asukista! siitä tulee varmasti makee hevonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Tallinna on kyllä tosi kotoisa ja kiva! Mutta hinta-laatu suhde kohdallaan! Kiitos onnitteluista, toivotaan että kaikki menee hyvin! :)

      Poista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)