Lauantaina menin Jekulla, tehtiin tyypillisiä Haukemaisia teitä ja teknikkaa. Oli selkeästi onnistunut päivä! Asiat tuntuivat helpolta, istunta oli selkeästi parempi kuin mitä viime syksynä, Jekku oli innokas ja hyvä. Hauke antoi todella positiivista palautetta ja oli tyytyväinen näkemäänsä kehitykseen.
Illalla minun piti lähteä kuorma-autolla kohti stadia jotta saisin Riitan haettua sunnuntaina treeneihin. Valitettavasti juuri silloin Hurrikaani-Sandyn serkku Lumimyrksy, joten en uskaltanut kuorma-autolla lähteä ajamaan. Henkiöautollakin kesti kotimatka sen 1,5 h normaalin 45 min sijasta. Sunnuntai aamuna logistiikka olisi mennyt niin hankalaksi edes-takaisin ajamiseksi että Riitta ei nyt tällä kertaa päässyt treeneihin mukaan.
Menin siis sunnuntainakin Jekulla. Alussa meni taas tosi hyvin, osasimme tehdä asiat oikein. Jossain vaiheessa mokasin yhden lähestymisen totaalisesti eikä nurinmeno ollut kaukana (kohdassa 6:30). Säikähdin itse tätä aika pahasti vaikka Jekku ei ollut moksiskaan. Tämän jälkeen en itse saanut rytmistä enää kiinni vaan jäin liian hitaaksi ja epävarmaksi. Lisäksi vastassa oli vaikea dog-leg tehtävä, etenevä 6 askelta yli 90 asteen kulmassa. Näkyy myös videolla kohdassa 8:30 eteenpäin, ei mennyt ihan kuin Strömsöössä.
Onneksi Hauke huomasi että kyse oli minun korvien välistä eikä niinkään "ratsastusvirheestä" (tai tottakai oli ratsastusvirhe, mutta johtui siitä että menetin luottoni itseeni). Hauke pysäytti minut ja rauhoitti tilanteen. Muutettiin hiukan tehtävää ja koitin kerätä itseni. Onnistuin tässä kohtalaisesti, ja saimme taas ihan hyviä pätkiä, ja siihen oli hyvä lopettaa.
Tämä on asia joka häiritsee itseäni mielettömästi. En tiedä olenko pahemmin avannut asiaan aiemmin täällä blogissa..? En kutsuisi ongelmaa perfektionismiksi, koska en ole "hullu täydellisyyden tavoittelija". Pikemminkin ehkä jonkinlaista epäonnistumisen pelkoa? Tulee yksi tilanne, teen virheen, asiat kusevat, mitä ikinä. Mulla leviää pakka totaalisesti käsiin enkä saa koottua itseäni enää että pystyisn nollaamaan tilanteen ja jatkamaan siitä.
Tällaisia ongelmia ei todellakaan ollut kun olin nuorempi, silloin mentiin vaikka puomit kaulassa iloisesti hymyillen maaliin. Nykyään jos tulee pienikin epäonnistuminen, menetän saman tien luottoni ja nimenomaan itseeni. Koska Jekku on niin äärettömän kiltti ja yritteliäs, tuntuu että pilaan sen tai "väärinkäytän" sen yritteliäisyyttä.. Koska sehän aina yrittää!
Argh... Teen nyt ehkä kärpäsestä härkäsen. Kuitenkin kaiken kaikkian valmennus meni hyvin! 9 kertaa 10 onnistui todella hyvin, Hauken mielestä olimme kehittyneet ja Jekkukin kuulema näytti hyvältä. Alla video jossa sekä lauantain että sunnuntain treenit. Video on aika pitkä... :)
Onko kellään muulla vastaavia ongelmia? Millä pääsette epäonnistumisista yli?
 |
| Maailman yritteliäin kameli <3 |
Alussa hevosesi meni hieman jäyäkästi ja tahmeasti, mutta vertyi nopeasti ja sitten hypyt näyttivät tosi hyviltä :)) Vaikka se yksi kompastuminenkin tuli niin siltikin jatkoit aika hyvin ratsastusta :)) Kuinka korkeita nuo esteet olivat? Näyttivät aika isoilta :)
VastaaPoistaKiitos kommentista ja rohkaisusta! Esteet olivat lopussa noin 130-135 cm. :)
PoistaIhanan rennon ja rauhallisen näköistä menoa kuitenkin pääpiirteittäin vaikka huomasikin, että pakka meni sekasin yhden huonon hypyn takia. Mitkä kisasuunnitelmat teillä onkaan Jekun kanssa tälle vuodelle?
VastaaPoistaKiitos! Ei se Jekku ollenkaan välitä tuollaisista, seuraava hyppy on vaan vähän isompi. :) Itsellä meneekin sitten puoli elämää että saan taas pakan kerättyä. :) Hallikausi otetaan vähän "vasemmalla kädellä" ja hypätään niitä 120-luokkia jotta saadaan rutiini taas kehiin, sitten kun siirrytään ulos pitäisi uskaltaa niitä 130-luokkia menemään... :)
PoistaEn ole kommentoinut enkä lukenut sataan vuoteen, kun bloggerin käyttö on hieman tässä jäänyt taka-alalle. Mutta, huomaan omalla kohdalla samaa perfektionismi-ongelmaa, eli kaiken pitäisi mennä täydellisesti ja jos jotain tapahtuu (=mokaan jotain), jäädyn helposti aivan täysin. Nuorempana tätä ongelmaa ei ollut minullakaan, toivottavasti tätä ei lueta mihinkään tätiytymiseen. :D Pitäisi vaan yrittää ajatella vähän suoraviivaisemmin, että mitä sitten jos joskus joku lähestyminen on vähän huonompi. Kyllä ne hevoset hyppää ja tekee kun ratsastaja on varma, oltiin sitten lähellä tai kaukana. :) Virheitä sattuu joskus kaikille, ratsastat taitavasti!
VastaaPoistaNähdään varmaan Ypäjällä, Lohja jäikin meidän osalta harmittavasti väliin. Tsemppiä teille sinne! :)
Niinpä, mihin jäi se nuoruuden suoraviivaisuus!? Täysillä päin ja paareilla ulos! :) TUo on ihan totta että normaali perushevonen ei nitä senttejä laske että ollaanko kaukana vai lähellä vai mitä, vaan se hyppää korvat hörössä, kunhan ratsastaja TUKEE sitä eikä heitä ohjia pois ja odota että tuleeko kielto vai sekaanmeno.... Kiitos kuitenkin kehuista! :)
PoistaHarmi että Lohja jää teiltä väliin! Siellä on aika kivat kisat! Kiitos tsempeistä, Ypäjällä revanssi! :)
Mulla on ollut IHAN samanlaisia fiiliksiä ja niiden myötä hyppääminenkin on vähän jäänyt... ;( mä oon kans miettiny et pilaan vaan mun hevosen, joka hyppää kaiken ja yrittää aina parhaansa... Kiva sit vaan itte mokailla siellä selässä, ja just ku tulee joku "isompi" epäonnistuminen niin en saa itteeni kasaan ja sit niitä vaan rupee tulee useempia. Mullakaan tämmöstä ei ollu nuorempana, mutta jostain se sit vaan yhtäkkiä ilmesty.
VastaaPoistaMutta kuitenki teidän meno näyttää pääasiassa tosi hyvältä ja ratsastat hyvin. Kyllä se siitä ! Mua harmittaa ku meillä on ollu välillä pidempiä hyppytaukoja, niin luottamusta itteensä on tosi vaikeeta aina sen jälkeen rakentaa. Pitäis vaan aatella just niin että virheitä sattuu kaikille ja suunnata iloisin mielin kohti uusia koitoksia ! Tsemppiä ! :)
Juu, tuo on ikvävä tunne kun se alkaa kaivelemaan... Toisaalta kuten Kaisa tuossa ylempänä sanoi, ei pidä liikaa miettiä vaan ratsastaa itsevarmasti ja tukea hevosta niin kyllä ne yleensä selviää, kunhan ollaan "omalla tasolla". Toinen vinkki voisi olla että jos tule joku tilanne, niin yksinkertaisesta lopettaa siihen, rauhoittuu itse ja yrittää huomenna uudelleen. Hyppäämän vaan siitä, kyllä se varmasti teiltäkin alkaa taas maistumaan! :) Kiitos tsempeistä ja samat takaisin. :)
PoistaTuttu tunne tuo "jäätyminen".
VastaaPoistaKaria lainatakseni, hevonen ei tiedä, onko ratkaisu hyvä vai huono. Eli se jääkö paikka vähän lähelle vai kauas, ei ole hevosen kannalta merkittävää. Mutta se on, että ratsastaja seisoo päätöksensä takana ja vie virhearvioinninkin loppuun asti eikä jätä ratkaisua hevoselle =) Ja koska me ihan kaikki teemme välillä etäisyysvirheitä yms., ei niitä kannata pelätä.
Itse yritän aina muistella jotain aikaisempaa virhe/ongelmatilannetta, jossa olen säikähtänyt epäonnistumista ja ajatellut, että en saa kerättyä itseäni ja ongelma paisuu eikä ratkaisua ole...niin kummasti niistäkin on aina päästy yli, usein ilman mitään radikaaleja korjaustoimenpiteitä.
Olette taitavia! =)