tiistai 5. helmikuuta 2013

Viikonlopun rataharkat

Sunnuntaina oltiin Laakspohjassa ratatreeneissä Riitan kanssa. Oli oikein hyviä hetkiä ja myös muutamia huonompia kohtia. Alkuverkassa Riitta oli vähän rennompi kuin viikko sitten. Saatiin ihan kivoja, rentoja pätkiä sekä ravia että laukkaa. Emme tehneet sileällä sen kummemmin, koska aikaa oli rajallisesti. 

Aloitimme verkan parilla pystyllä josta jatkoimme kahta linjaa pariin otteeseen. Riitta oli melko vahva kohti estettä ja minulla oli vaikeuksia löytää hyvä rytmi. Yksi linja (radan esteet 4 ja 5) oli pitkällä sivulla lähes seinässä kiinni, pysty-pysty linja 4 askelta vähän edeten. Molempien alla oli pienet laatikot, ekassa liila ja tokassa pinkki. Jostain syystä Riitta piti näitä todella pelottavina ja otti linjan toiselle kiellon ekalla yrityksellä. Toisella yrittämällä meni ok, joskin todella paineella. 

Rata meni about nän: Eka pysty vasemmassa kierroksessa josta kaarevasti okserille 7 tai 8 askelta. Siitä ympäri diagonaalille sarja pysty-okseri ja lyhyen sivun kautta pitkän sivun linjalle, edeten 4 askelta. Taas diagonaalille vesimatto  josta taas diagonaalilta pysty ja siitä dog legillä okserille edeten 6 askelta. 

Riita hyppäsi veden ensin vähän epäröiden ja toisella kertaa otti yhden kiellon. Samoin radan viimeiselle dog leg kaarteesta tulevalle okserille (joka oli valkoinen mustilla pilkuilla, "dalmatialainen" otti myös eka yhden kiellon. Hevone selkeästi jännitti kaikkia erikoisia esteitä jonkin verran mutta meni kyllä rohkeasti kun oltiin hetki haisteltu niitä. Ensin tuli tietenkin paha fiilis että olen huono kun en saa hevosta ratsastettua rennoksi ja hyppäämään vaikka onkin vähän spooky esteitä. Sitten kuitenkin juteltuani Cinnan kanssa muistin taas että olen kuitenkin ratsastanut hevosta vasta kuukauden ja muutamana päivänä viikossa. Lisäksi hevone on suhteellisen kokematon ja jos oikein olen ymmärtänyt, niin ei ole pahemmn käynyt missään hyppäämässä reiluun vuoteen. Joten siihen nähden ei huonosti mennyt. 

Toinen mainitsemisen arvoinen juttu oli eräs oivallut jonka saimme Cinnan ja bestikseni Annin kanssa. Riita omistaja on sanonut että R tykkää hackamooresta ja hän on joskus hypännyt ohjat turparemmissä kiinni. Ihan näin rohkea en kuitenkaan itse ole, mutta mietimme miten voisimme saada tämän ajatuksen yhdistettyä kuolaimiin. Totesin että pitänee kokeilla Kineton turpista, eli tätä. 

Kineton turparemmi

Täältä voit lukea lisätietoa tuosta Kinetonista, löytyy sivun puolivälistä. Tämä turparemmi ei ole kova, kuten helposti voisi kuvitella, vaan päinvastoin lempeä. Kuolaimet tulevat tuosta rinkulasta läpi, eli kun ottaa ohjasotteen, paine jakautuu kuolaimen kautta suuhan ja tuon rinkulan ansiosta nenään. Ajatus on vähän sama kuin kombikuolain (nivel + hackamoore) mutta huomattavasti pehmeämpi ja lempeämpi. 

Koska tähän hätään ei tuollaista ollut saatavilla, teimme oman virityksen. Laitoimme alaturparemmin niin että se oli normaalisti ylhäältä lenkinn läpi, siitä molemmin puolin alas kuolainrenkaan läpi ja siitä turvan yli kiinni. Riitta tykkäsi selkeästi tästä ratkaisusta! Ei ollut yhtään niin vahva, otti pidätteet hyvin läpi ja pää tasoittui reilusti. Kokeilen vielä lauantaina hypätä vähän tällä testillä ja jos on hyvä niin kisoihin tuolla! Koska Riitta nyt selkeästi jännitti uusia esteitä ja oli vähän spooky, päätimme vaihtaa tulevan viikonlopun Lohjan kisojen luokat, niin että hyppään nyt 90 & 100 cm. Turha lähteä haukkaamaan liian isoa palaa kerralla, eikö?

Mutta siis takaisin treeneihin! Eka rata oli tosiaan vähän haparoimista, mutta toinen oli jo selkeästi parempi! Vähän oli vielä mulla itsellä rytmi hukassa. Koska Riitta tuli niin hyvin takaisin tuolla turparemmi-systeemillä, yllätyin helposti vähän tästä ja hevonen jäi pohkeen taakse. Mutta kaiken kaikkiaan jäi kyllä hyvä mieli ja kunhan saa vähän ratoja ja rutiinia alle, niin varmasti tulee hyvä! Sen rutiinin myötä se rytmikin alkaa varmasti löytymään jolloin asiat taas loksahtelevat paikoilleen.

Alla video treeneistä. Video on aika pitkä, siinä on mukana paljon valmistautumista suorituksiin ja kaikki hypyt. Toivottavasti jaksatte katsoa loppuun! :) 

Mitä erilaisia virityksiä te olette käyttäneet hyvällä menestyksellä? 


20 kommenttia:

  1. onko tän hevosen oikeessa takajalassa joku vika? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä pitäisi omistajan eikä minun parhaan tietoni mukaan mitään olla! :) Riitalla on vaan laukassa voimakas askellus ja välillä hevosne innnostuessa alkaa mennä jalat sekaisin.

      Poista
    2. Hahaa, mäkin katoin että oik. takajalka näyttää menevän jotenkin hassusti, mut hyvä ettei ollut mitään sen kummempaa.:D

      Poista
  2. Hyvinhän tuo liikkuu. Oli kyllä selkeästi parempi uudella turparemmivirityksellä ja isommilla esteillä. Ei mennyt niin pitkäksi esteen jälkeen, kun oli jotain hypättävää. Hyvä siitä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, varmasti tulee ajan ja rutiinin kanssa oikein mainio!

      Poista
  3. Kyllä siinä on jotakin samaa kun mepissä, ja mulle on helpottavaakin huomata etten ole ainoa jolla on menevämpi tyyppi alla. Mistä suvusta riitta on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et todella ole ainoa... terveisin kuskaamiseen kyllästynyt!

      Poista
    2. Hehe.. :) Ritta on hassu, koska ennen estettä se lähtee mutta esteen jälkeen sen saa kivasti kiinni.... Ritta on isästä Lasino, joka menee suoraan Landgraf - Ladykiller xx. Eli on sukua Mepille Landgrafin kautta, joka on myös Ladoksen isä. Emänisä ja isänemänisä on Capitol I.

      Poista
  4. Apua, Parsa varmaan pyörtyy sunnuntaina kun näkee noi esteet. :D

    Vikat radat meni teillä jo hyvin. :) Kyllä se siitä kun yhteinen rutiini lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pitää muistaa tuoda hajusuolaa! :) Kiitos, kyllä se paranee koko ajan kun tekee yhdessä! :) Huomenna nähdään!

      Poista
  5. Kineton, täytyypi testata omalle mussukallekin. Tällä hetkellä meillä on combi kuolain käytössä ja hevonen toimii tosi kivasti, kevyempään vaihtoehtoon toki olisi kiva päästä mutta esteillä ei vain pysy lapasessa sileän kuolaimella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulen että se Kineton voi olla aika hyvä juttu. Siinähän on tavallaan sama efekti kun combissa, mutta hellempänä ja yhdellä ohjalla! Siitä pystyy säätämään paineen jakautumisen kuolain-nenä akselille.

      Poista
  6. Jäin tuijottamaan oikeaa takajalkaa ja ihan totta, jotain outoa siinä on :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Ei siinä pitäisi omistajan eikä minun parhaan tietoni mukaan mitään olla! :) Riitalla on vaan laukassa voimakas askellus ja välillä hevosne innnostuessa alkaa mennä jalat sekaisin ja koordinaatiokyky vähän heikkenee.

      Poista
  7. Hei kun cinna tulee pitämään sulme yksityistunnin nii rakennatko sinö itse radan vai rakentaako cinna vai miten ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten Cinna rakentaa esteet ja mä korjaan pois ne. :)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää meno! Itellä taas semmonen heppa alla kun ennen estettä saa jotenkuten jarruteltua, mutta esteen jälkeen lähetäänki ku tuulispää viilettämään.. hehheh :D Tuli vaan mieleen, kun tossa yhessä kohassa tuli tollasta käynti/ravi sekotusta "sipsutusta" kun sä ilmeisesti halusit saada käyntiin niin tossa tilanteessa pitäis hepalle tehä selväksi että nyt kävellään eikä ole mitään välimuotoa! :) Pisti vain silmään kun oman kanssa on ollut juuri sama ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellaiset hevoset on aina jänniä kun ei tied oikein milloin vetää maneesin seinästä läpi.... :) Riitta harrastaa joo sitä sipsutusta aina kun se innostuu. Olen yrittänyt että kun ratsastetaan käyntiä niin myös kävellään ja kun pyydetään ravaamaan niin silloin ravataan! Tota ongelmaa esiintyy lähinnä kun pyydän käynnistä raviin. Riitta on ainoa tuntemani puoliverinen joka "osaa tölttiä"... ;)

      Poista
  9. Oudoin viritys jolla oon hypännyt on ollut ohjat meksikolaisten ylemmissä renkuloissa kiinnitettyinä, hevosella jolla en ollur koskaan aiemmin ratsastanut... http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Zg69gON7qwI :D

    VastaaPoista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)