Kisoja ja oivalluksia ja uutta ilmettä

Huh, nyt olisi paljon kaikkea kerrottavaa... Varoitus, saattaa tulla todella pitkä postaus.. :)

Heti alkuun voimme todeta että ulkoasu on muuttunut! :) Tuo edellinen ulkoasu oli käytössä blogin aloittamisesta asti..... Olen itse niin tumpelo näissä asioissa että pyysin apua Ericalta, joka on tosi taitava väsäämään näitä. Ainoat asiat mitä osasin pyytää oli yksinkertaista ja kaunista, teemana sininen ja ripaus pinkkiä. Aika hyvin Erica onnistui, ainakin omasta mielestäni! :) Käykää katsomassa tuo Erican blogi, mielenkiintoista asiaa ratsastuksesta! 

Eli ensin viikonlopun kisasaldo! Sunnuntaina oltiin siis Lohjalla seurakisoissa. Siellä oli melkoiset bloggaajien kokoontumisajot, ainakin seuraavat olivat paikalla: Muru, Anniina, Bella, Jenna sekä Kaisa jonka blogia ei tosin valitettavasti enää ole. :(

Kisoja pohjustin lauantaina tekemällä vähän kavaletteja ja yhtä ristikkoa maapuomeilla ennen ja jälken jotta kontrolli löytyisi taas. Tätä saatiin hinkata jonkin verran että meni jakeluun... :) Tein kahta kavalettia jotka olivat kolmen askeleen välillä niin että aina hyppy, pysähdys, peruutus, uusi laukan nosto ja seuraavalle kavaletille. Ensin meinasi olla aika hiljaista ehtiä pysähtyä ennen toista kavalettia, mutta kertaus oli taas kerran opintojen äiti.... Viritin taas turparemmi systeemin minkä edellisessä postauksessa esittelin ja se toimi taas, joskin Riitta tahtoi vähän kaivautua turpa rullalle sen kanssa.

Riitta oli tapansa mukaan todella fiksusti ja siivosti kisapaikalla. Kiltti äitini oli saapunut paikalle apukädeksi joten onneksi Riitta osasi olla ihmisiksi. :) Kisat olivat aikaistuneet jonkin verran, mistä en ikinä tykkää. Nuorempana olin aina myöhässä joka paikasta mutta nykyään olen täysi vastakohta, eli haluan että minulla on reilusti aikaa. Noh, kiirettä ei kuitenkaan tullut, radan ehdin hyvin kävellä ja vähän haistella tunnelmia. 

Ekan luokan (90 cm) verkassa Riitta meinasi aavistuksen jännittyä, mutta ei läheskään niin pahasti kun olin odottanut! Tein lähinnä ravissa ympyröitä jne jotta saisin rentoutumaan. Laukkasin melko vähän, ettei hevonen keräisi turhia kierroksia. Hyppäsin ehkä muutaman hypyn enemmän kun mitä Jekulla teen, mutta kuitenkin melko maltillisesti. Riitta oli aivan super! Todella rauhallinen, hallittavissa ja ratsastettavissa. Kertaakaan ei ryysinyt eikä tehnyt muutakaan tuhmaa. Ilmeisesti lauantaina kavalettitreenistä oli jotain jäänyt mieleen...? 

Rata oli melko simppeli, tosin 1-2 esteet olivat vähän kinkkiselllä suhteutetulla linjalla. Monet tekivät siihen kuusi askelta, mutta se ei oikein toiminut. Viisi oli huomattavasti parempi, joskin sillä sai jo vähän edetä. Sinäänsä hyvä että radan saa aloitettua hyvässä rytmissä, mutta muutenkiin ryysäävälle hevoselle ei optimaalinen alku. Loppurata oli aika suoraviivainen. 

Riitta oli jopa niin hyvin hallinnassa että kun otin pidätteen ennen 1. estettä, se tippui raviin. Olin ihan monttu auki että mitä tässä tapahtuu ennenkuin tajusin ratsastaa eteen jotta pääsimme viidellä sen ekan välin. 2. esteelle tuli aika iso hyppy ja kaarteessa kolmoselle Riitta kompastui kerran. Säikähdin aivan julmetusti, mutta sain kerättyä pakkan kasaan ja loppurata menikin oikein siististi ilman suurempia sydämentykytyksiä. Teimme 0-0 vp, mutta sijoille ei ollut asiaa. Ratsastin rauhallisesti ja vähän "koulutusmielessä" enkä tukka putkella voitosta. 

Copy: Nelli Litmanen

Radan jälkeen olin aivan puulla päähän lyöty ja heitinkin vitsillä kavereille että missä se tulta syöksevä lohikäärmehevonen on ja kuka tämä säyseä, ratsastettavissa oleva ja helppo eläin on? Olin todella tyytyväinen ja tungin Riitalle namia naamaan kovaan tahtiin. :) 

Alla video.

100 cm oli sama rata, joten tehtiin asiat samalla tavalla. Paljon rentoa ravailua verkassa, sopivasti hyppyjä ja radalle. Taas sama meno jatkui. Taas rauhallinen, hyvä ja (suht) siisti 0-rata! Tosin saimme yhden aikavirheen, kuulema ylitimme enimmäisajan 0,3 sekunnilla... Tätä en kuitenkaan laske, vaan olen tytyyväinen kahteen hyvään nollaan! :) Poni kyytiin ja kotia kohti!

Alla video.

Tästä on hyvä jatkaa kohti Ypäjän kisoja tulevana viikonloppuna. Siellä Riitta hyppää 100-110 cm korkeutta. Toivotaan että heppa pysyisi yhtä tyynenä ja rauhallisena. :)

Päivän toinen aihe on oivallukset. Jekku oli tänään aiiiivan superhyvä ratsastaa. Olen kyllä aina tiennyt etä se on herkkä hevonen ja että istunnalla tulisi ratsastaa. Tänään ajaessani kotiin tallilta, aloin miettimään "mitä on istunnalla ratsastusta"? Hevoshistoriaa mulla on noin 15 vuotta enkä ole oikeasti ikinä aiemmin miettinyt asiaa silleen aikuisten oikeasti. Onhan sitä lukenut kaikenlaista aiheesta ja tietää että niin pitäisi toimia, mutta miten tähän on voinut mennä 15 vuotta aikaa ja tänään vasta sain enimmäistä kertaa ihan sellaisen kunnollisen ahaa-elämyksen, että tämä on se idea mitä tavoitella! Nyt mennään jo kliseiden puolelle, mutta aargh mikä määrä tunteja satulassa on mennyt hukkaan!

Aloitin siis tänään Jekulla ihan perus-tavalla kuten aina. Enin pitkin ohjin kävelyä sen ainakin 15 min. Sitten vähän hölkkää pari kierrosta ja vähän käynnissä kaasun, jarrun ja ratin toimivuutta. Aloin ratsastamaan ihan ympyröillä suuntaa välillä vaihtaen kevyessä ravissa. Vähän taivuttelin ja väistätin, ei mitään maailmaa mullistavaa, eikä suurta ratsastushistorian uudellenkirjoitusta.

Nostin laukan ja tosissana keskityin oikeaan istuntaan. Ryhti hyvänä, kädet vierekkäin ja OIKEINPÄIN KÄÄNNETTYNÄ, katse eteen ja pohje paikoillaan. Ja ihan yks kaks yllättäen kuului äänekäs *loks* kun jotkin tähdet asettuivat oikeaan asentoon ja Jekku oli ihan super! Monesti (eteenkin laukassa) se vähän mupeltaa kuolainta, vähän heijaa päätä, vähän väistelee johonkin suuntaan tai muuten vaan vetää/painaa. Nyt se pysyi allani höyhenenkevyellä tuntumalla, pää ihan paikoillaan! Kun halusin lyhentää askelta, puristin reisillä hiukan ja *vips* mentiin koottua, rauhallista laukkaa ilman vetokisaa. Vähän rentoutin jalkoja ja sormia ja Jekku avasi askelta 60 cm, häipymättä alta.

Superhirvi <3

Maailman söpöin ja viisain! 

Niin typerältä kun tämä kuulostaakin, mulle tuli oikeasti fiilis että olin avannut ihan uuden oven ja sieltä takaa löytyi se sateenkaaren kätketty aarre (näin niinkuin kuvainnollisesti...). Nousin kevyeen istuntaan ja annoin laukata vähän auki, eteen-alas ajatuksella, jolloin Jekku tietenkin käytti tilaisuuden hyöykseen ja pukitteli hiukan ihan vaan elämänilosta. Nauroin kierroksen verran ja sitten testasin uudestaan että oliko se alun tunne vain jokin hetkellinen happivajaus tms. Ei, sama upea höyhenenkevyt fiilis palasi heti kun istuin alas ja otin yhden puolipidätteen.

Tässä vaiheessa lopettelinkin ratsastuksen ja tein loppuraveja vielä hetken. Halusin kiittä hyvästä työstä enkä jääd hitsaamaan maailman tappiin asti, jolloin Jekku olisi saattanut muuttua happamaksi ja tulla huonolle mielelle. Mitä ideaa on pienen hevosen yrittää, jos mikään ei kuskille riitä? Hymyilin loppupäivän kuin Hangon keksi ja syötin myös Jekulle (ihan liikaa) nameja, kaksin käsin. :)

Haavoittunut sankari. 

Nyt tarvitsee vain toivoa ettei tuo ollut mitään hetkellistä tuuria, vaan että saan samasta ajatuksesta kiinni myös seuraavalla kerralla. Nyt on vaikeus päättää, pitäisi huomenna mennä maastoon revittelemään ja karistella maneesin tomut jaloista, vai pitäisikö käydä testaamassa että löydänkö saman tunteen uudestaan, jolloin voi keskiviikkona harrastaa puskailua? Help?

Onko teille koskaan tullut sitä valaistumisen tunnetta, kun joku asia vaan loksahtaa paikoilleen? Sitä on todella vaikea selittää mutta kyllä sen tunnistaa kun se iskee...  :)