torstai 25. lokakuuta 2012

Special: Helsinki International Horse Show 2012

Okej, eli HIHS purku tänne blogiin.... Olin siis töissä toimistolla, eli pitkä viikko takana. Laskin että työtunteja tuli noin 110 h viime viikolla, eli alkuviikko on mennyt vahvasti palautumisen merkeissä. 

Tällä kertaa teksti pötkönä, kuvat lopussa. Toivottavasti jaksatte lukea kuitenkin. 

Maanantaina toimistomme muutti Areenalle. Aiempina vuosina olemme päässeet muuttamaan jo edeltävänä viikonloppuna, mutta nyt siellä oli jokin keikka sunnuntaina, joten tosiaan vasta maanantaina pääsimme sisään. Aamulla klo 7.00 toimistolla pakkaamaan muuttoautoja. Koko maanantai ja tiistai meni muuttaessa, paikkoja laittaessa ja asioita järjestellessä. Aikatuluja tehtiin, ongelmia ratkottiin ja viikonloppua suunniteltiin. Tiistaina oli myös kaikkien showohjelmien harjoitukset.
Toimiston muuttoa Areenan luoliin
Keskiviikko oli todella kiireinen. Hevosia alkoi lappaamaan tasaista tahtia aamupäivästa asti ja kaikki asiat piti saada sellaiseen malliin että kisat saattoivat alkaa. Illalla oli avoin areena ja kaikki halukkaat pääsivät sinne ratsastamaan. Oli melko täyttä, kuten tuosta aiemmasta kuvasta ehkä huomasi... :) Kävin vähän hölkkäämässä areenalla, mutta koska Jekku oli tallin toimesta ratsastettu niin ei ollut suurta tarvetta jäädä hinkuttamaan. Päästin näkemään areena, eikä Jekku ollut moksiskaan. 

Meikäläinen työn touhussa, Kuva eleh.kuvat.fi
Torstai aamuna menin suoraan kävelemään rataa ja ehdin kivasti katsoa suorituksia. Muutamia tuttuja oli ja heille pidin kovasti peukkuja kun oma jännityskäyrä alkoi nousemaan. Rata oli kiva, ei mitään superpahoja paikkoja. Verkka oli taas melkoista kaaosta. Nyt oli sentään määrät rajattu siihen 8, mutta jotenkin se paikka on niin ahdas ja ahdistava etten ainakaan minä iloinen amatööri pääse siellä oikein tekemään mitään. Onneksi maailman paras valkku oli paikalla ja ihan hyvällä fiiliksellä radalle. Jekku hiukan kolautteli puomeihin, ei hypännyt ihan niin ilmavasti kun joskus, mutta oli kuitenkin ihan ok. Toisessa vaihessa lähdin ratsastamaan vähän aikaa enkä meinannut uskoa korviani kun tultuani maaliin kuulin voittaneeni!! Lähdiin siis viimeisenä, joten ei kauaa tarvinnut jännätä. Jess!!!!! :) Iltapäivä meni taas töissä ja illalla noin klo 23 pääsin lähtemään kotiinpäin Areenalta.

Perjantai aamu alkoi vähemmän leppoisissa merkeissä. Heti kun pääsin paikalle sain toimistosta käsky että hevosautoparkissa Käpylässä on vessavaje, eli ei muuta kun Bajamajoja tilaamaan. Sain asian hoitoon sopivasti kun lähdin radankävelyyn. :) Rata oli taas ihan kiva. Muutamia tiukkoja käännöksiä, mutta ei oikein sellaisia "ratkaisun paikkoja". Verkka oli jos mahdollista vielä kaoottisempi, mutta siitä selvittiin taas. Rata oli hyvä ja tasainen. Strategiani oli tehdä varma 0, eikä välttämättä olla se nopein.  Näin ajattelin että olisi parhaat mahikset lauantain finaaliin. Kaarteessa esteelle nro 5 tuli kuitenkin suuniteltua pienempi tie ja näin että oltiin jäämässä vähän kauas. Siinä tilanteessa oikea ratkaisu olisi ollut istua tiiviimmin, vähän kannusta kylkeen ja tukea edestä. No Problemos! Mutta mitä tekee sukkulaorava? Juu, hyökkää etukenoon kaulalle, sählää ja päästää ohjista irti. Seurauksena hevosen etuosa tippuu arviolta 35 cm ja puomi putoa. Paska, ehdin ajatella. Siinä vaiheessa ei muuta kuin hanattamaan urut auki tavoitellen parasta mahdollista sijalukua, taas finaalia ajatellen. Olinkin toiseksi nopein koko luokassa, joku poni meni miljoona ni sille ei pärjätty. 
Maailman pienin, ahtain ja angstisin verkka, kuvassa juoksee Nandele ja HCD Silvana de Hus
Lopputuloksena omassa kategoriassa kolmas sija, kun kaksi pääsi lauantain finaaliin. Ei huonosti sekään! Laskin että tuo perjantain puomi maksoi minulle 700 euroa... "Lucky Winnerissä", eli ne kaksi jotka pääsivät lisäksi jatkoon kategoriasta riippumatta olin jaetulla sijalla kiinni finaalipaikassa, mutta tuo minun kanssa samalla sijalla olevalla oli perjantailta parempi tulos, joten jäin täpärästi pois. Arvatkaa harmittiko.. Ja arvatkaa harmittiko vielä enemmän kun tuloksia katsoessa huomasin että joku oli jäänyt pois ja vain 9 oli hypännyt!! Mutta sellaista tämä on, ei saa ahnehtia vaan pitää muistaa olla tyytyväinen siihen mitä on saavuttanut. Yksi voitto ja yksi nopea, siisti 4 vp rata ei ole huono tulos todellakaan. 

Loppuviikko menikin sitten töissä, töissä ja töissä. Mun maailman kilteimmät tallikaverit veivät ja toivat Jekun ja supergroomi hoiti sen. Olen heille ikuisesti kiitollinen, koska ilman heidän panostaan, en olisi koskaan päässyt hyppäämään. 

Expo oli mielestäni tänä vuonna aika suppea. Kuljin siellä kortti ojossa valmiina tuhlaamaan viimeiset roponi, mutta mitään kivaa ei oikein löytynyt. Pelkkää samaa HV Polon ja Kingslandin kamoja lehmänkokoisilla logoilla. Muutamia hyviä loimitarjouksia oli, mutta niitä EI saa ostaa lisää. Löysin kuitenkin nahkaiset ratsastuskengät, yhdet tavalliset mustat ja yhdet ruskeat lammasvuorella. Oikein kivat, suht laadukkaan oloiset eikä pahan hintaiset. Saattavat päätyä siviilikäyttöön. :) Lisäksi Roecklin fleecevuoriset hanskat ja Jekulle loimen irtonainen mahaläppä. Siinäpä se. 

Ehdin katsoa GPn ja World Cupin periaatteessa kokonaan ja siellä oli taas niiiin hienoja poneja! Löysin jo Jekulle pari potentiaalista sulhoa kun sen aika koittaa! Catoki ja Mylord Carthago olivat odotetusti hienoja, mutta oma suosikki oli Denis Lynchin Contifex (i. Cornet Obolensky). Aiivan ihana! Myös Utascha pääsi lempparilistalle, samoin kuin Castle Forbes Myrtille de Paulois (?). Ihania tulisia tammoja! :) 

Sunnuntai-iltana kun yleisö suuntasi kotiin, korkattiin skumpat toimistolla. Kukaan ei tosin pahemmin jaksanut enää juhlia, väsymis oli liian suuri.... Kotiin äkkiä nukkumaan, ja maanantaina reippaana heti aamusta takaisin. Taas muuttoauton pakkausta ja 100 pikkuasian miettimistä. "Kenen kaapelit nää on?"; "Meneekö nää esteet FEI:lle vai varastoon?", "Ai sinne toiseen varastoon?", "Missä mun printteri?", "Kenen noi radiopuhelimet ja tietokoneet on?" ja niin pois päin. 

Maanantai-iltana mun työurakka oli virallisesti ohi ja olin aivan poikki, niin henkisesti kuin fyysisesti. HIHS on ollut niin iso ja pitkä urakka että tuntuu oudon tyhjältä kun ei ole mitä  odottaa enään. Ihan kun joku olisi kuollut...? No, onhan mulla tossa toi kandi odottamassa.... 

Alla vielä kuvia viikolta. Osa näistä on ehkä ollut täällä jo esillä, en muista mikä on ollut missäkin. Kisakuvat on ottanut Erica, kiitos siitä! Tsekatka FB:ssä eleh.kuvat.fi. Videot tulevat kunhan ehtivät latautua, samoin lisää kuvia. 

Ensi vuoteen! :)

Hiekaa kansalle! Areenan jään päälle laitettu kumimattoa joka estää sulamisen, kangaskerros joka pitää hiekan oikeassa paikassa ja hiekka päälimmäisenä


Tallialueella oli tarkka liikenteenjako :) 

Viimeisiä lähtijöitä, Mäentaustan Eternity. Kuva: maanantai-aamupäivä

Purut tyhjennettiin käytävälle, josta ajettiin Gatoreilla pois


Joka tallilla on lantala....

Näkymä tallialueen portilta

Verkka maanantaina klo 10. Taustalla näkyy toimiston muuttoauto

Esiintyvät laamat ja bestikseni Anni

Jeroen Dubbeldamin BMC Utascha aamukävelyllä tutustuu laamoihin

Viimeiset autot lähdössä
Kankaita aletaan repimään auki ja hiekkaa pois, sunnuntai-ilta

Areena maanantai-aamuna klo 11 aikoihin.. Melko ankeaa.



Toimiston muuttokuorma, vol 1.

Tomerana kävelemässä rataa. Huomaa puhelin x 2 vasemmassa kädessä. Odotan puhelua Bajamajoista.

Hieno Pekku! <3





"Päästäkää jo menemään!!"

"Kohta on mun vuoro!" sanoo Jekku
Kuski kauhusta jäykkänä

Näyttääpä toi este pieneltä... 



Maailman hienoin ja kaunein ja fiksuin <3


6 kommenttia:

  1. Onnea mahtavista radoista HIHSissä! Todella hienoa menoa.
    Samat hevoset nousivat minun suosikkilistalle, meinasi itku päästä kun Contifex oli radalla, sen takajalka tekniikan haluan kopioda, joten pääsi minunkin isukki listalle, kunhan tamman malta joskus tiineyttää :D.

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  2. nyt on pakko kysyä, mihin noita 12 patjaa tarvittiin toimistossa =D

    VastaaPoista
  3. Huh mikä urakka! Nostan kyllä hattua jokaiselle HIHS-toteuttajalle, valtava homma. Onnea vielä menestyksestä, jäi kyllä tosi täpärälle lauantain finaaliin pääsy ;)

    VastaaPoista
  4. Olipa tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus!! :) Harmi, etten itse päässyt paikan päälle. No toivottavasti ensi vuonna sitten!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anonyymille! :) Juu, kyllä se Contifex oli aiiika makee! :)

    Toinen anonyymi, patjoja oli lähes 40 kpl ja ne oli talliporukan ja turvallisuusporukan käytössä, koska he yöpyivät Areenalla kun tekivät töitä niin lyhyissä ja intensiivisissä vuoroissa.

    Oli kyllä melkoinen urakka koko HIHS, mutta upeaa se on aina! Onneksi on alle vuosi jo seuraavaan.... :)

    VastaaPoista
  6. Vähän hassu kysymys mutta oon pitkään miettiny että miten HIHSiin pääsisi töihin ? :)

    VastaaPoista

Jätä mielellään kommentti. Olethan asiallinen. :)